Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 30.7.2008

Luomu- ja lähiruokarajoitteinen


Tunnen koko joukon ihmisiä, joilla on rajoitteita ruokavaliossa. Laktoosi-intoleranssin ohella henkilöt tuntevat tulevansa toimeen parhaiten, jos he syövät vain kasviksia tai kasviksia ja kalaa tahi lukeutuvat ruokavalioryhmään "lakto-ovove" kalalla tai ilman sitä. Ihmisten valinnat perustuvat tuntemuksiin ja tietoisuuteen ravinnon merkityksestä.

Meidän ihmislajillamme on ikää lajina noin 195 000 vuotta. Elimme tuhansia vuosia rinnan toisen ihmislajin, neandertalinihmisen, kanssa. Näistä lajeista henkiin jäi lajimme, joka on joutunut lukuisia kertoja testaamaan pärjäämistään. Siihen on tarjonnut variaatiomahdollisuuksia se, että olemme rakenteellisesti kaikkiruokaisia.

Lajimme kehittyi Koillis-Afrikassa, josta se lähti Lähi-idän kautta maapallonvalloitukseen. Vanhimpien löytöjen aikaan 165 000 vuotta sitten lajimme oli jo suurriistanmetsästäjä. Maailmanvalloitus perustui sekin sittemmin suurikokoisen riistan, ns. megafaunan, saalistamiseen. Noiden eläinten lisääntymispotentiaali oli siinä määrin alhainen, että asuinaluettaan laajentava ihminen jätti monin paikoin tyhjentyneitä riistamaita.

Jollei lajimme olisi keksinyt asettua paikoilleen riistaeläimiä kotieläiminä pitäen tai hyötykasveiksi soveltuvia kasvilajeja viljellen, niin heikosti olisi käynyt. Hyvin pian kävi ilmi, että kotieläintenpito tuli nopeasti kasvaville väestöille liian kalliiksi, mikä lisäsi kasvisten osuutta kansanravitsemuksessa.

Esimerkiksi aika ajoin Kiinassa ravinnosta reippaasti yli 90 prosenttia koostui kaoliangista, riisistä, iduista ja muista kasviaineksista. Maitoa tuotettiin lasten ja sairaiden ravinnoksi ja sika oli jätteiden hävittäjä. Monilla muilla alueilla sika kilpaili ihmisen kanssa ravinnosta ja valtauskonnon avulla kilpailija selitettiin saastaisena syöntikelvottomaksi (sikatabu). Lehmä taas suojeltiin sonnivasikoiden tuottajaksi pyhittämällä se Intian niemimaalla (Pyhälehmä). Maanmuokkaus suoritettiin nimittäin härillä.

Raakaöljystä tislattu dieselpolttoaine ja maakaasun avulla tuotetut keinolannoitteet ovat - tilapäisesti - mullistaneet maapallon maataloustuotannon. Fossiilisten energianlähteiden varannot kuitenkin ehtyvät. Juuri nyt dieselpolttoaineen raju hinnannousu syö viljan yleismaailmallisen hinnannousun tuottaman hyödyn.

Tämä pakottaa etsimään viljelytavat, joissa tuotanto- ja kuljetuskustannukset on minimoitu. Tämä tarkoittaa, että luomu- ja lähiruoka nousevat arvoon arvaamattomaan. Vuonna 2007 luomuviljaa tuotettiin meillä yhteensä 81 miljoonaa kiloa eli vain 2,2 prosenttia viljantuotannosta. Luomuna viljeltyä leipäviljaa, vehnää ja ruista, tuotettiin 18 miljoonaa kiloa, kun taas rehuviljaa tuotettiin luomuna 63 miljoonaa kiloa.

Luomu- ja lähiruoan suhteelliseen osuuteen on saatava vauhdilla kohennusta. Sitä saattaisi sopivasti nopeuttaa se, että kansalaiset ilmoittaisivat olevansa ravintotaloudessaan luomu- ja lähiruokarajoitteisia.

Mitkä olisivat ne tieteelliset perusteet tällaiselle toivomukselle? Tuotantotapojen ja markkinoille saattamisen kaikenpuolinen ekologisuus on sellaista. Luomutuotannon vaatimustason kaikki tuntevat. Lähiruoantuotantokin pitää voida perustella erityisellä ympäristöystävällisyydellä. Siksi lähiruoalle pitää hankkia tavaramerkki.

Erkki Pulliainen

 Takaisin