|
Puhe Valtakunnallinen kalastuspäivän avajaistilaisuudessa Oulussa 27.8.08
LÄÄNIKOHTAISESTA VIEHELUVASTA VALTAKUNNALLINEN
Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään nyt kolmatta kertaa, tällä kertaa
valtakunnallinen avaus tapahtuu täällä Oulussa. Valtakunnallinen kalastuspäivä tuli jäädäkseen jo sillä, että se on merkitty vuotuiseen tapahtuma-allakkaan vietettäväksi elokuun viimeisen täyden viikon keskiviikkona. Tarkoitus
on nostaa näin kalastuksen kaikkinaista profiilia. Tämä on äärimmäisen perusteltua, koskettaahan kalastus säännöllisesti vuosittain lähes puolta kansastamme. Neljä kymmenestä tutkii ainakin kerran vuodessa omalta osaltaan sen,
nappaako kala tänä vuonna. Vielä puoli vuosisataa sitten oli sekä maaseudulla että vedenääressä sijaitsevissa taajamissa luonnollista ja itsestään selvää, että lapset jo varsin varhaisessa
elämänsä vaiheessa tutustuivat kalastuksensaloihin. Jos vanhemmat eivät näyttäneet mallia, niin kaverit sen tekivät. Viimeksi eletyn kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunut voimakas kaupungistuminen on suorastaan pakottanut
järjestäytyneen kalastusväen kiinnittämään huomiota siihen, että kalastuksen traditio ja erityisesti sen taito siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tähän virittämiseen valtakunnallinen kalastuspäivä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden.
Koko maassa 15 000 koululaisen odotetaan tänäänkin osallistuvan järjestöjen tuottamiin tapahtumiin. Täällä Oulussakin jo sadat oppilaat ovat saaneet ja tänään saavat asiantuntijoilta opastusta eri kalastusmuodoissa. Oulussa
tämä Oulujoen Värtönranta sopii erinomaisesti tapahtuman pitopaikaksi. Tuossa Oulujoen rantavedessä voidaan onkia ja saada vastaus ajankohtaiseen kysymykseen: nappaako tänään? Suurkiitos kuuluu opettajille asian tärkeyden
ymmärtämisestä! Arvoisat kuulijani! Kalastuslakia ja -asetusta on rukattu varsin moneen otteeseen. Tämä on ollut sinänsä välttämätöntä mutta se on tuottanut jossain määrin vaikeaselkoisen
kokonaisuuden. Historiaa ei sovi kuitenkaan moittia. Kalastusasiat herättävät voimakkaita intohimoja, joten on varsin luonnollista, että on käytetty historian saatossa niitä pelivälineitä, joita demokratia on kulloinkin suonut.
Näin oli asianlaita, kun ajettiin toteutukseen läänikohtaista viehelupaa. Eduskunta joutui ottamaan asian omiin käsiinsä. Äärimmäisen hankalien vaiheiden jälkeen löytyi mahdollisuus löytää enemmistö, joka tuotti lakialoitteen
pohjalta maksullisen läänikohtaisen vieheluvan. Läänien suurentaminen nosti luvanhintaa, mutta säilytti itse menettelyn. Nyt lääneistä ollaan luopumassa reilun vuoden kuluttua kokonaan, jolloin on varsin luontevaa, että
saatujen myönteisten kokemusten mukaisesti läänikohtaisuus korvataan valtakunnallisuudella. Kun samalla joudutaan luvanhintaa tarkistamaan ylöspäin, on paikallaan mahdollistaa kahden vavan ja vieheen käyttö. On myös tarjottava
tarpeen mukaan useita päivämääriin sidottuja luvan kelpoisuusaikoja. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että mitään niitä haittoja ei ole ilmaantunut, joita hankkeenvastustajat lainsäätämisvaiheessa esittivät. Kiusallista on,
että kalaoppaiden toimintaa vaikeutettiin sittemmin oikeustoimien avulla. Tämä epäkohta on korjattava välittömästi. Kalastuslaki ja -asetus joudutaan uudistamaan jo uudesta perustuslaista
seuraavista syistäkin. On hyvä, että maa- ja metsätalousministeriö on jo kartoittanut järjestöjen ja muiden intresanttitahojen näkemyksiä uudesta kalastuslaista. Vaeltaviin kalakantoihin, niiden hoitoon ja pyynnin järkevään
säätelyyn on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota. Tämä tulee olemaan vaikeimmin ratkaistavia asioita, mistä syystä poliittiset neuvottelut olisi syytä käynnistää välittömästi. Uusi laki pitää saada valmiiksi tässä eduskunnassa.
Lopuksi muistutan yhdestä koko maapalloa koskettavasta asiasta. Maapallolla loppuu ensimmäisenä proteiini. Kalanliha on tärkeä valkuaisen lähde. Kalakantojen kestävän käytön
periaate on näin käytännön tasolla lajillemme elintärkeä asia. Siinäkin katsannossa kalastuslain kokonaisuudistuksella on kiire. Kalastustradition siirtäminen sukupolvelta toiselle on osa tätä kokonaisuutta. Kalastus on
taitolaji. Näissä merkeissä avaan tämän vuoden valtakunnallisen kalastuspäivän, kireitä siimoja ja kestävyyttä kalastuspolitiikkaan.
Takaisin
|