|
Mielipidekirjoitus 1.3.2009
LUKUKAUSIMAKSUISTAHAN SIIS KYSYMYS ONKIN
Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen liittyi (HS 28.2.) yliopistolakiehdotuksen puolustajien kuoroon. Viimeksi eletyn puolen
vuosisadan aikana kaikissa yo-uudistuksissa tavalla tai toisella mukana olleen sallittaneen kiinnittää huomio professorin kirjoituksen pariin yksityiskohtaan. Taloustieteen professorille
näyttää näin uusliberalismin kuoleman jälkeisissä tunnelmissa riittävän kapea ”huippututkimus” osoitukseksi sivistyksen jatkumosta. Hänen oman uusliberalistisen koulukuntansa romahtamisen jälkeen pitäisi laajaan
sivistysyliopistoihanteeseen uskovan maailman hakea siunausta vainaalta. Mielenkiintoista! Aivan historiallista on kaivaa yliopistojen lukukausimaksut tähän todisteluketjuun mukaan,
vieläpä USA:n kautta - Yhdysvalloissahan yliopistojen rahoituspohja juuri romahti. Eduskunnassa jopa Suomen keskustan edustajat todistivat, ettei nimenomaan lukukausimaksujen ajamisesta yliopistoihin ole kysymys
järjestelyssä, jossa uudella lailla luotava yliopisto voisi ajautua rahoituskriisissään selvitystilaan. Nyt uskon, että professori Kanniaisella on tästä parempaa tietoa. Minut oli
nimittäin 1990-luvulla kutsuttu Smolnaan tilaisuuteen, jossa Suomen keskusta kertoi suunnitelmastaan ujuttaa lukukausimaksut yliopistoihin ideologisena hankkeena. Pääministeri Matti Vanhanen
kertoikin vastikään Turun tulevaisuuspuheessaan, että ”nyt on oikea aika käynnistää tämä hanke”. Oikea-aikaisuus ilmeisesti löytyi talouskriisistä. Sellaisiahan yleensäkin käytetään tällaisiin tarkoituksiin.
Uutta talousoppia etsivät professorit käyttävät aikaansa nyt kaikenlaisiin ajatusharjoituksiin.
Erkki Pulliainen
emeritusprofessori, ex-dekaani
kansanedustaja (vihr)
Takaisin
|