Puhe Suomen Akatemia-lain lähetekeskustelussa 15.4.2009
Arvoisa puhemies!

Pyysin Suomen Akatemian muuttamista koskevan hallituksenesityksen pöydälle tähän täysistuntoon, jotta torstai-iltana kiinnostuksensa osoittaneiden edustajien määrä nousisi, onhan tiedepoliittisesti neljään vuosikymmeneen merkittävimmästä muutoksesta ja valitettavasti huonoon suuntaan kysymys. Tämän puheen alkajaisiksi on syytä palata aikaan 40 vuotta sitten.
       Tuolloin sekä yliopisto- että tiedemaailma laajemmin olivat järistyksen kourissa. Liikehdintää oli ensin opiskelija- ja poliittisessa maailmassa, joiden aktivoiduttua myös professorit ja silloiset akateemikot aktivoituivat. Noilta ajoilta yleisesti tunnettuun historiaan jäivät ainakin vanhan ylioppilastalon ja Helsingin yliopiston päärakennuksen valtaukset. Tasavallan presidenteillä J.K. Paasikivi ja Urho Kekkonen oli sodanjälkeisenä aikana keskeinen rooli tiedepolitiikan muutosten junailijoina. Yliopistopuolella Helsingin yliopiston autonomia piti aloitteen toisaalta sillä ja toisaalta opetusministeriöllä.
        Olin tuohon aikaan ensin Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesyhdistyksen ja sittemmin myös yliopistojen ammattiyhdistysten yhteistyövaltuuskunnan puheenjohtaja, myös nykyisen presidentti Pekka Hallbergin silloin johtaman Helsingin yliopiston hallinnonuudistustoimikunnan ja opetusministeri Johannes Virolaisen asettaman ja vararehtori Mikko Juvan johtaman ns. sovittelutyöryhmän jäsen. Näin jouduin ottamaan kantaa sekä yliopistohallinnon että tieteellisten toimikuntien muutoshankkeisiin. Noihin aikoihin vaatimustaso oli siinä määrin kova, että vaihtoehdot piti perustella ja kirjoittaa lainmuotoon – ja jopa painattaa. Näin toimin joukkoineni sekä yliopistolain että akatemialain osalta.
        Nyt voin vuosikymmenten antaman kokemuksen perusteella todeta, että onneksi voitin yliopistolakikiistan, sillä se voitto hautasi ikuisiksi ajoiksi henkilö ja ääni -periaatemallin. Nyt voin todeta myös sen, että onneksi jäin toiseksi akatemian rakennetta koskevassa kiistassa, sillä uusi Suomen Akatemia on sittemmin osoittautunut sisäiseltä rakenteeltaan menestystarinaksi. Se on pääasia, vertailukohdat löytyvät siinä nyt ulkomailta. Suomen Akatemian itsenäisyys on ollut merkittävä voimavara sellaisenaan ja se on poikennut edukseen muiden maiden tieteellisten toimikuntien järjestelmistä. Julkisia varoja on kyetty meillä ohjaamaan tieteellisen perustutkimuksen edistämiseen niin, että se ei ole herättänyt syytteitä huonosti tai väärintoimimisesta. Mm. akatemiaprofessoreita on voinut tulla nimitetyiksi sekä yliopistoista että sektoritutkimuslaitoksista. Hyvin merkittävää on se, että kaikkien tieteenalojen akatemiaprofessorit ja -tutkijat kokemustensa perusteella puolustavat nyt käytössä olevaa mallia, jossa tutkijat ovat Akatemian palkkalistoilla.
       Arvoisa puhemies. Valtiovarainministeriön tuottavuushanke on tuottanut jo koko joukon ajattelemattomuuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Nyt niistä ehkä vaikutuksiltaan pitkäkestoisin ja karmein aiotaan kohdistaa Suomen Akatemiaan siirtämällä sen käytössä olevilla varoilla palkatut tutkijat työsuhteeseen siihen yliopistoon, jossa ao. tutkija aikoo työskennellä, tai valtion tutkimuslaitokseen. Näin romutettaisiin järjestelmä, joka on varta vasten opetusministeriön itsensä johdolla kehitetty perustutkimuksen tukemiseen ja jonka avulla on saavutettu merkittäviä tuloksia. Samalla yliopiston henkilökunnasta Akatemian töihin otettava tutkija menettäisi automaattisen paluunsa yliopistotehtäväänsä, kun tutkijapesti on ohi.
          Luovuudessaan nyt lähetekeskustelussa oleva hallituksenesitys on tieteellisen sivistyksen kannalta sisällöltään karmein tähänastisista, jopa järkyttävämpi kuin ”fantastisena” täälläkin markkinoitu yliopistolakiesitys. Itse asiassa akatemialain antaminen todistaa sen puolesta, että yliopistolaki on sisällöllisesti epäonnistunut ja toimimaton eli se tarvitsee keinotukijalkoja. Eduskunnan tehtävä on osoittaa lainvalmistelijoille, ettei tieteellistä sivistystä aivan näin keveästi saa tuhota. Lähes viisi vuosikymmentä yliopisto- ja tiedekokemuksia kartuttaneena minulla ei ole ollut vaikeuksia liittyä niiden joukkoon, jotka vaativat lakitekstiin perustavaa laatua olevia muutoksia sen eduskuntakäsittelyn aikana. Parasta toki olisi että hallitus vetäisi torson hankkeensa pois.   
      
             
Takaisin