Alakertakirjoitus Kalevassa 19.09.2009
REHELLISYYS EI TAHDO MENNÄ KAUPAKSI

Ekologit luonnehtivat nykyihmistä generalistiksi, lajiksi, jolle kelpaa kaikki. Lajimme on myös kovan luokan opportunisti, joka tarrautuu hanakasti mahdollisuuksiin saada itselle vähällä vaivalla paljon hyötyä.
     Ajautuminen finanssikriisiin osoitti, ettei olemattomasta voi rakentaa miljoonille ihmisille asuntoa, vaikka tahto ja tarve olisivat kuinka suuria tahansa. Kun opportunisti havaitsi tämän, hän ei voinut välttää kiusausta ottaa syntyvistä, kuvitteellisista rahavirroista osansa.
     Kuplan sisällä ensiviuluja soittivat asuntorahoituskeinottelijat ja kakkosviuluja pankkiirit, jotka ryhtyivät vetämään höplästä toisia pankkiireja. Syntyi Musta Pekka -korttipeli, jolle tiedemiehet antoivat sattuvan nimen ”ryöstö”. Pelihän ei pääty ratkaisemattomaan.
     Tälle pelille täytyi olla historiallista alustaa. Poliitikot ja pankkiirit olivat keksineet jo viime vuosisadan alkupuolella veroparatiisit. Niitä oli jo 70 ennen kuin tajuttiin, että ne rappauttavat yhteiskuntamoraalin ja laajentavat kuilua raharikkaiden ja muiden ihmisten välillä.
     Tämä oivallettiin teollistuneiden maiden järjestössä OECD:ssa. Se käynnisti hankkeen suitsia veroparatiisien toimintaa perimmäisenä tavoitteena niiden lakkauttaminen. Hanke eteni jo lupaavasti, kunnes George W. Bushin hallinto sen käytännössä pysäytti.
     Vuonna 2008 lauennut finanssikriisi herätti Ranskan presidentin ja Yhdysvaltain uuden presidentin käynnistämään uudestaan kampanjan veroparatiisien kuriin saamiseksi. Nyt kaikki OECD:n jäsenmaat ovat hyväksyneet tietojenvaihdon periaatteet veronkierron estämiseksi.
    Hyväksyjien joukossa on yllättäen myös Suomi, valtiovarainministeriömmehän ajaa maatamme uudeksi veroparatiisiksi. Suomi-operaatio on tähdätty saumaan, jossa Ranska ja Yhdysvallat toimivat Sveitsin pankkisalaisuuden murtamiseksi. Pimeää rahaa on tarjolla.
     Tilaisuuden pankkisalaisuuden murtoon tarjosivat UBS-pankin talousvaikeudet. Ensin Yhdysvallat onnistui saamaan tuhansien veronkiertäjien nimet ja vastikään Ranskan vastaava ministeri onnistui saamaan kolmelta sveitsiläispankilta yhteensä noin 3000 nimen listan. Jälkimmäisten osalta kysymys on kolmesta miljardista eurosta veronkiertorahaa. Keskimääräinen talletus on vain miljoona euroa, joten suuret kalat uivat vielä piilossa. Heitä suomalaispankin minulle ilmoittaman mukaan halutaan siirtämään rahojaan anonyymeinä toimijoina täkäläiseen sijoitusrahastoon. Sellainen edellyttää lainmuutosta.
     Italia keräsi kahden ja neljän prosentin sakkomaksuilla pimeää rahaa. Saksa yritti samaa, mutta rahat karkasivatkin Itävallan tiukan pankkisalaisuuden taakse.
     OECD:n pitäisi saada Sveitsin ja Itävallan ohella Luxemburg ja Belgia kuriin. Ehkä valtioiden vetäytyminen pois veroparatiisipankkien omistajuudesta edesauttaa pankkisalaisuuden purkamista. Liechtenstein, Monaco. Andorra, Macao, Hong Kong ja Singapore ovat kuulemma jo ottaneet askeleita rehellisen toiminnan suuntaan.
     Harmaa- ja mustatalous ja niiden auttavat veroparatiisit ovat yksi yhteiskuntia rapauttavista ilmiöistä. Pimeän rahan järjestelmä parantaa epärehellisten toimijoiden kilpailukykyä suhteessa rehellisten toimijoiden vastaavaan.
     Rahoitusmarkkina-ala on itsessään parhaiten selvillä epärehellisesti hankitun pääoman kasvusta. Vaste tähän on ollut tyly koko yhteiskunnan kannalta: ”Kun nuo noin hankkivat suuria tuloja, niin miksi emme sitten mekin saisi ansaita vähintään yhtä paljon”.
     Pankkimaailma on itse – markkinatalouden tapojen mukaan – määrännyt palkkatasonsa, myös bonuspalkkioiden tason ja osuuden pankin palkkasummasta. Yhdysvaltalaisessa pankissa toimitusjohtaja on saattanut ansaita yli 400 kertaa enemmän kuin saman pankin tavallinen pankkivirkailija.
     Finanssikriisi paljasti rahoitusmaailmaan pesiytyneen mädännäisyyden ja luottamuspulan, mutta se söi samalla itseltään moraalisen itsemääräämisoikeuden. Kun yhteiskunnat ryhtyivät massiivisella tuella tukemaan pankkeja, niille normaalin ajattelun mukaan tuli velvollisuus estää tukirahojen käyttö johtajiensa kokonaisansioiden nousuun. Palkkojahan olisi pitänyt alentaa, kun johtajat olivat ottaneet kohtuuttomia riskejä. Siihen ei ole jatkossa varaa.
     Ryöstö siis jatkuu. Poliittiset johtajat olivat rahoitusjärjestelmää pelastaessaan ottaneet lainaa tulevilta sukupolvilta. Ryöstön synnyttämää kauhuntasapainoa kuvaa hyvin se, että tukeutuminen laajaan setelirahoitukseen ei ole lauennut vielä inflaationa. Deflaatiokin on pysynyt kohtuullisena.
     Nyt tiedetään, että mm. elvytystuen turvin talouden pyörät ovat pyörineet siinä määrin, että yritysten varastot ovat tyhjentyneet ja välttämättömyyshyödykkeiden tuotantoa tauon jälkeen tarvitaan. Lomautettuja onkin kutsuttu takaisin töihin.
     Tämä automaattinen muutos tapahtuu siitä huolimatta, että mitään todellista rakenteellista uudistusta ei ole käynnistetty. Pankkisalaisuuden murtaminenkin on vasta alkutekijöissään, ja Suomi on syöksymässä siihen, mistä kaikki tilanteen vakavuuden tajunneet haluavat eroon.
     On erittäin mielenkiintoista, että he tai ne, jotka joutuvat kantamaan suurimman vastuun globaalista turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta, ovat heränneet nostamaan neuvottelupöydälle takaisin syvällisiä rakenteellisia uudistuksia.
      Öljyvarantoja näyttää liioitellun vientiosuuksien kasvattamisen toivossa. Nyt on pakko nopeuttaa vapautumista öljyriippuvuudesta. Raakaöljyn hinta onkin pysynyt taloustaantumasta huolimatta häkellyttävän korkealla. Tämä puolestaan heijastuu välittömästi ruoantuotantoon ja kuljetusjärjestelmiin.
 Perustavaa laatua olevat rakenneuudistukset ovat tarpeen, vain uusiutuvaan energiaan perustuvilla ratkaisuilla on kestävää tulevaisuutta.
       Raakaöljykauppaa käydään nyt USA:n dollareilla. Sen sijaan kaivataan yleisesti uutta reservivaluuttaa, eräänlaista maailmanvaluuttaa, jollaiselle John Maynard Keynes ehdotti aikanaan dinaari-nimeä. Tämän kirjoittaja päätyi ”Ahneus”-kirjassaan ”buckiin”.
         Maailmanvaluutan korissa pitäisi löytää tasapaino kestävän talouden luonnonvarojen varantojen arvottamisen ja kansallisvaltioiden (esim. US$, juan, rupla ja jeni) ja talous- ja rahaliittojen valuuttojen (esim. €) kesken. Ei ihme, että BIRK-maat (Brasilia, Intia, Venäjä ja Kiina) ovat ryhtyneet hanketta ajamaan.
          Omalla tavallaan toimia maapallonvaluutan aikaansaamiseksi tukee se, että Tobinin vero on noussut jälleen näyttävästi keskusteluun. Tämä valuutanvaihtoverohan karsisi pois reaalitalouden, ulkomaankaupan ja pitkäaikaisten sijoitusten kannalta tarpeetonta valuuttamarkkinoiden kaupankäyntiä.
        Rakenteelliset uudistukset ovat väistämättömiä. Niillä on nyt kiire.
                                                                                                        Erkki Pulliainen                                              
          
Takaisin