Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 16.10.2009
Eduskunnan kerhoista on hyötyä


Ylipormestari Raimo Ilaskivi julisti eduskunnan nykyiset tilat ja toimintatavat turhakkeiksi (HS 12.10.). Sitä ennen Anna-Liisa Mikkelä (HS 9.10.) oli vaatinut kerhotoimintaa lopetettavaksi, kun taas Johanna Jogr piti sitä hyödyllisenä (HS 10.10.).
    Ilaskiven arviointi kohdistuu hänen oman puolueensa toimijoihin: edustaja Martti Tiuri ajoi läpi avustajajärjestelmän ja puhemies Riitta Uosukainen lisärakennuksen rakentamisen. Heitä ennen toki edustajat olivat saaneet omat yhdeksän neliön työkopperonsa. Nykyinen puhemies Sauli Niinistö taas ei näe eduskunnassa muuta kuin menoja.
     Niukkuuden yllätettyä rahan käyttötarkoitusristiriidat kärjistyvät ja niissä taistoissa myös eri näkemyssuuntia edustavien väliset ristiriidat. Tapaaminen epävirallisesti jonkin teeman ympärillä lieventää vastakohta-asetelmia.
    Ympäristö- ja luontoasioissa eduskunnan kerhotoiminnasta on ollut mallikelpoista hyötyä niin kansanedustuslaitokselle kuin koko yhteiskunnallekin.
    Kalakerhon reissuilla on tutustuttu maamme rannikkovesien tilaan Loviisasta Rymättylään. Havainnoista on kerrottu Ison Salin puheissa.
    Ruumiin- ja hengenkulttuurit ovat välttämättömiä itse kullekin. Niiden tuottajat tuntenevat tyytyväisyyden tunnetta, kun eduskunnasta tullaan joukolla heidän aikaansaannoksiinsa tutustumaan. Välitön arviointi on parasta antia.
     Suurin muutos edustajan työssä 1960-luvulta tähän päivään on tiedollisen vaatimustason huikea kohoaminen: kerhotapaamisissa voi tehdä oikeita kysymyksiä ja viisastua vähällä vaivalla.
                                                                                           Erkki Pulliainen
                                                                                           kansanedustaja (vihr)
                                                                                           Oulu    
 
 Takaisin