OECD MITÄTÖIMÄSSÄ VEROPARATIISIT KURIIN -HANKKEEN
Erkki Pulliainen

Maailma on täynnä potentiaalista valtaa, kysymys on vain siitä, kuka sitä kulloinkin sieppaa käyttöönsä. Vapaassa markkinataloudessa suuruutta pidetään valttina, kilpailumenestystä lisäävänä. Yhtälö ei ole kuitenkaan näin yksiselitteinen, ihmisen mielikuvitus on tuottanut oikoteitä, niistä vaikutuksiltaan monia muita merkittävämpinä veroparatiisit.
     Kun epäreilun kaupankäynnin ja syvälle rakenteisiin pesiytyneen epärehellisyyden huipentuma, vuoden 2008 finanssikriisi laukesi, maapallon rahoitusjärjestelmä oli hetken aikaa tyhjän päällä. Mutta ei aikaakaan, kun epämuodolliset ja muodolliset vaikutuskanavajärjestelmät aktivoituivat. Lehtien otsikoihin nousivat mm. G20, EU ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD.
     Maapallon vaikutusvaltaisimmat valtiojohtajat tajusivat, että rahoitusjärjestelmän eräs keskeisistä ongelma-alueista on veroparatiisit. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kiinnitti yhtenä ensimmäisistä tähän huomiota.
     Harmaantalouden kuriin saattamisaloitteen käynnistäjiä olivat aikanaan olleet Ranskan rinnalla Italia, Britannia, Japani, Kanada, Saksa ja Yhdysvallat. USA:n presidentti George W. Bush veti päätöksellään hankkeelta kuitenkin maansa tuen pois toukokuussa 2001. Tämä oli maan äärikonservatiivien voimakkaan lobbauksen tulosta.
      Maapallolla oli vuonna 2008 noin 70 veroparatiisia, osa niistä pieniä saari- ja mannervaltioita, osa suurten länsimaiden finanssikeskuksia. Mm. eurooppalaiset lilliputtivaltiot olivat keksineet Sveitsin ja Luxemburgin mallia matkien ryhtyä hyötymään tiukasta pankkisalaisuudesta osana toimivaa pankkijärjestelmäänsä. Yhtä lailla Lontoon Citystä ja Itävallasta löytyi harmaan talouden vastaavia pankkikeskittymiä.
     USA:n vuoden 2009 presidentinvaihdos motivoi uudella tavalla taisteluun kansainvälistä veronkiertojärjestelmää vastaan. OECD kaivoi - kehotuksesta - naftaliinista kahdenvälisten tietojenvaihtosopimusten mallin. Nyt kuitenkin se kaikkein pahin vaihtoehto osoittautui todeksi, nimittäin OECD:n kykenemättömyys kansainvälisenä yhteisönä saada jotain todella konkreettisesti vaikuttavaa aikaan.
      OECD oli junaillut poliittisesti hyvin tarkoitushakuisesti ehdot veroparatiisien pääsylle pois pahamaineisten harmaalta listalta, tarvitaan vain tietojenluovutussopimus kahdentoista muun maan kanssa. Sopiviksi maiksi luetaan mm. Färsaaret ja Grönlanti.
     Niinpä siis kaikenlaiset Pohjoismaat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Minkään käytännössä muuttumatta veroparatiisi saa noin vain kasaan seitsemän sopimusta. Tämä näkyy Suomen eduskunnan työssä; marraskuun 10 päivänä 2009 eduskunta hyväksyi yhdeksän tällaista tietojenvaihtosopimusta.
     Nämä tietojenvaihtosopimukset ovat varsin tehottomia. Pääsäännön mukaan tietojenluovutukseen tarvitaan nimittäin rikosepäily. Jotta sopimuksella olisi todella merkitystä veronkierron vähentämisessä, tiedot pitäisi luovuttaa sopimusosapuolelle automaattisesti ilman erityisedellytyksiä. Vain siten veroviranomaisilla voisi olla käytettävissä aineistoa, jolla veronkierrot saataisiin kohtuullisella vaivalla havaittua ja tarkemman tutkimuksen kohteeksi.       
     Kiusallista Suomen kannalta on, että sitä käytetään häikäilemättä hyväksi OECD:n virkamiesten tukemassa veroparatiisien operaatiossa mitätöidä koko harmaan talouden kuriin saattamisoperaatio. Veroparatiisivaltioiden määrä on nimittäin - vastoin EU:n ja G20-maiden julkistettuja pyrkimyksiä - nousussa. Muun muassa Costa Rica, Malesia, Filippiinit ja Uruguay ovat alan uusia, merkittäviä toimijoita.
     Onko ylipäätään finanssikriisistä opittu mitään? On ainakin se, ettei mitään ole opittu, eikä mitään olennaista olla saamassa aikaan. Veronkierto rikoksena rehellistä yrittäjyyttä ja yhteiskuntavastuunkantoa vastaan jatkuu.
     Rahoitusmaailma mällää elvytyspolitiikan tuhansilla miljoonilla euroilla ja dollareilla. Se pankki voittaa, joka pankkien välisessä kisassa ottaa onnistuneimmat jättiriskit. Pankkikeskittymät samalla kasvavat. Vähintäänkin talletus- ja investointipankit olisi heti kriisin puhjettua pitänyt erottaa toisistaan. Niinpä pankinjohtajat keräävät nyt entiseen tapaan jättibonuksia, eikä järjestelmämuutoksista näy häivääkään.
    Aikaansaamattomuudessaan OECD:kin on jo sillassa, kohta kanveesissa.    
                                                                                                                      
     Takaisin