Metsästäjälehti  6/2009

PELISÄÄNTÖREMONTILLA EROON KOIRIEN PERINNÖLLISISTÄ SAIRAUKSISTA

Koira on ihmisen vanhin kotieläin. Mutta kuinka kauan tätä kahden lajin välistä yhteistyötä on kestänyt, siihen on etsitty tieteellistä vastausta pari vuosisataa. Harvardin yliopiston professori Barbara Lawrence sai aikanaan laajaa kansainvälistä huomiota määritettyään maasta löydetyille koiranluille iäksi 12 000 – 14 000 vuotta.  Sellaisten hyötykotieläinten kuin naudat ja lampaat kotieläimeksi ottaminen oli käynnistynyt tätä myöhemmin, noin 11 000 vuotta sitten.
   Lawrencen määritystulos ei ollut kuitenkaan tieteen viimeinen sana ikäasiassa. Saksasta löydettiin sittemmin 14 000 vanha koiranleukaluu ja Itä-Euroopasta Moskovan ja Kiovan puolivälistä samoin 14 000 vuotta vanhoja jäänteitä koirista - ja ikäero muihin kotieläimiin on edelleen kasvanut.
    Museon kallokokoelmasta tunnistettiin koira, joka oli kuollut 31 700 vuotta sitten. Löytöpaikka oli Goyetin luola Belgiassa. Paikalta löytyi Cro-Magnonin ihmisen Aurignacin kulttuurin jäänteitä, mutta ne eivät suinkaan poista mahdollisuutta, että luolaa olivat asuttaneet neandertalinihmiset.
    Ratkaisevan avun koiran laji-iän määritykseen tarjosi kuitenkin mitokondrio-DNA-tekniikka. Se vahvisti ensinnäkin, että koira polveutuu sudesta, ja että kotieläimeksi ottaminen tapahtui jo 135 000 vuotta sitten.
    Kun sutta ei ole koskaan esiintynyt Afrikassa, ihmislajien alkukodissa, mutta se on asuttanut Euraasiaa, jälkimmäinen maanosa määrittyy suden koiraksi ottamisen tyyssijaksi. Samalla toimenpiteen suorittajana ainoa mahdollinen on neandertalinihminen, jolta lajimme oppi koiranpidon.
    Goyetin luolan koirankallosta on isotooppianalytiikalla päätelty eläimen syöneen mm. hevosta, myskihärkää ja peuraa. Juuri näitä lajeja on neandertalinihmisen arveltu saalistaneen, onpa jopa päätelty ravintotaloudellista erikoistumista tähän suuntaan.
    Mikä alkurooli koiraksi otetulla sudella oli sitten ihmisen ruokakunnan jäsenenä? Perustehtävä oli varmastikin asentopaikan puhtaanapito. Tuohon aikaan Euraasian luonnossa eli muitakin suurpetoja, kuten varsin kookas leijona, joten hygieenikon puuhaa täydentäväksi tehtäväksi tuli luontevasti vaarasta varoittaminen ja jopa ruokakunnan puolustaminen.
    Suden saalistuskäyttäytymisessä ovat kaikki ne elementit, joita erikseen valikoinnilla vahvistamalla on sittemmin voitu kehittää koiria erilaisiin metsästystehtäviin, on saaliin ajamista, sen pysäyttämistä ja tappopaikalta toiseen paikkaan siirtämistä. Saaliin kohtaamisen synnyttämä jännitys voi laueta haukahteluksi. Susi todella haukahtelee.
    Suomalaisina pidetyt koirarodut ovat valikoituneet käyttötarkoituksiinsa 7 000 vuoden aikana. Ensin toimintaympäristönä oli pääasiassa metsä. Koiraa opittiin käyttämään myös porotokkien paimennukseen.
    Kun rodut olivat hahmottuneet, niiden yksilöitä ryhdyttiin testaamaan käyttökokeissa.  Näin seulottiin suuresta joukosta ne yksilöt, joilla halutun taipumuksen intensiteetit olivat parhaiten kehittyneet. Tämä kaikki oli luontevasti tervettä ja elämyksiä tuottavaa rodunjalostustoimintaa.
    Ihminen tuli lajeina Afrikasta Euraasiaan. Täällä löytyi susi, josta sai käyttötarkoitusten monipuolisuuden puolesta ainoalaatuisen kotieläimen. Ihminen vei koiran Afrikkaan aivan samalla tavoin kuin se vei sen Beringian kautta Alaskaan ja sieltä muualle Pohjois-Amerikkaan, kun kuivanmaankannas oli jääkauden aikaan tarjolla kulkutieksi.
    Faaraoiden hallitsemassa Niilijoen laaksossa tulvat tuottivat hyvien viljasatojen avulla ylijäämätilanteita. Kun oli yltäkyllin viljaa, oli myös niiden turvin lihantuotantoa ja näin ruokaa koirille. Koiranpidosta tuli harrastus, joka tuotti alkukoirarotuina tunnettuja koirahahmoja. Tunnistamme tuttuja rotuja aikaamme saakka säilyneissä piirroksissa.
    Kansainvälisesti ratkaisevan muutoksen siemenet koiranjalostukseen kylvettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun kenneltoiminta alkoi kaupallistua. Yhtenä tämänsuuntaisena muutosagenttina on pidetty Englannin kennelklubia, joka perustettiin vuonna 1875.
    Vanhoja rotuja risteyttämällä luotiin uusia rotuja, joita hyvin kapealta perimäpohjalta lisättiin vauhdilla biologian sallimia rajoja kolkutellen. Ulkomuodon vaaliminen oli ratkaiseva näkökohta, johon pyrittiin kielteisistä ilmiöistä, kuten fyysisistä vajaavaisuuksista ja perinnöllisistä sairauksista välittämättä.
    2000-luvulla rotuja on noin 450, perinnöllisiä sairauksia kuta kuin yhtä paljon, monet niistä vain yhdellä rodulla esiintyviä. Suomessa rekisteröidään vuodessa yli 50 000 koiranpentua, niistä kymmenesosa kehittyy ongelmakoiraksi, jota siirretään kodista toiseen. Bisnes elättää kotimaassa suuren määrän eläinlääkäreitä ja lähinnä Puolassa rehuntuottajia.
    Parhaimmillaan kenneltoiminta on harrastuksista upeimpia, kun taas perinnöllisestä sairaudesta kärsivä koira voi olla eläinsuojelullisesti ongelma ja taloudellinen katastrofi haltijalleen.
    Kenneltoiminta vaatii pikaisesti nykyisiä tehokkaampia pelisääntöjä. Painetta kohdistuu virkamiehiin ja lainsäätäjiin, mutta eikö Suomen Kennelliiton pitäisi ottaa rodunjalostuksessa johtava pelisääntöjen uudistajan rooli?
                                                                                                            
 Erkki Pulliainen         
 
Takaisin