|
Kalevassa 2.12.2009.
YLIOPISTOKURIMUS ON TODELLISUUTTA
Yliopisto- ja Suomen Akatemia -laeista on muodostumassa hallituksen vähemmän imarteleva toimintakertomus. Humboldtilainen sivistysyliopistoihanne
haudattiin kokoomuksen ”fantastisen” yliopistouudistuksen avulla. Sen henkeen kytketyllä Akatemia -lailla tämä tiedeinstituutio junailtiin osaksi resurssienvähennysohjelmaa. Miksi tällainen
kohtalokas moka piti junailla läpi? Ensimmäinen, elinkeinoelämästä lähtöisin oleva syy on valjastaa koko yliopistolaitos hyötytavoitteiseksi innovaatiogeneraattoriksi. Innovaatio tarkoittaa tässä (turhan) kulutuksen tarpeiden
luomista ja niiden tyydyttämistä toisten innovaatioiden avulla. Tätä Aalto-yliopisto-porukkaa ei huoleta lainkaan se, että juuri ne uusiutumattomat luonnonvarat loppuvat, joita tässä uudessa toimeliaisuudessa tarvittaisiin.
Sama joukko suorastaan halveksii uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön järjestelmiä. Kerrottu on ideologista, kuten eduskunnan Isossa Salissa sen kannattajat ovat tuoneet esille. Ideologista on
myös poliittisen keskustan ajama hanke saada yliopistoihin lukukausimaksut. Miksi, siksi, että näin pudotettaisiin maksukyvyttömien kakarat pois yliopisto-opinnoista. Putoaisiko siinä edellisessä kappaleessa tarkoitettuja
poliittisen oikeiston kaipaamia innovaattoreita? Todennäköisesti. Onko tämä pohdiskelu huuhailua? Valitettavasti ei. Tämä kaikki on kovaa arkitodellisuutta tänä päivänä mm. Yhdysvalloissa.
Lukukausimaksu hyvissä yksityisissä yliopistoissa on nyt 50 000 dollaria. Bachelor-tutkinnolle tulee näin asumiskustannuksineen hintaa 200 000 dollaria ja sitä korkeammalle masters-tutkinnolle vielä lisää 100 000 dollaria.
Euroissa tämä on yhteensä noin 200 000. Samanaikaisesti lahjakkaille mutta varattomille opiskelijoille tarkoitettuja stipendiohjelmia on leikattu, joten suomalaisittain poliittisen keskustan unelma nuorison jaosta kahteen on jo
valmiina nähtävänä. Edustajatoveri Timo Korhonen (kesk) valitteli Kalevan kolumnissaan (4.11.) sitä, että Oulun yliopistokin on jäämässä mopen osille yliopistorahojen uusjaossa, eivätkä
alueellisen elinkeinoelämän edustajat ole kiitäneet tyrkyttämään yliopistolle rahojaan. Edellisessä on moraalisesti kysymys ministeriölähtöisestä huijauksesta, jota velkaantuminen terävöittää. Korhosenkin puolue on voimakkaasti
tukenut sekä yliopisto- että akatemia-remonttia. - Ja kaiken lisäksi hänen puolueensa julisti aikanaan tavoitteekseen yliopistojen lukukausimaksut. Olin kutsuttuna Smolnassa paikalla kun näin tapahtui.
Odotan jännityksellä sitä hetkeä, jolloin kokoomuksen ja keskustan johtajat ilmoittavat, ettei yliopistojen rahoituksesta selvitä muutoin kuin lukukausimaksuilla. Sellaista on politiikka! Karua ja
synkkää menoa.
Erkki Pulliainen
Takaisin
|