|
MAAPALLON RUOKAHUOLTO PETTÄÄ
Maapallon väestö on joutunut kovan paikan eteen. Elämän jokapäiväisistä välttämättömyyksistä, ruoasta ja juomakelpoisesta, makeasta vedestä on pulaa. Jo yli tuhat miljoonaa ihmistä
elää aliravittuina. Se on kuudesosa maapallon väestöstä. YK:n ja kansainvälisten avustusjärjestöjen toimesta järjestetty viljan jakelu toimii vielä kohtuullisesti, mutta kuinka kauan? Nykytilannetta
helpottaa se, että raakaöljyn hinta on puolet siitä mitä se oli korkeimmillaan (lähes 150 US dollaria 159 litralta), mutta tällaisena tilanne ei jatkune pitkään. Syy on yksinkertainen: Maapallon raakaöljyvarannoista on vain
vajaat puolet jäljellä. Rakenteellisesti olennaista on, että se ruoka, jota hätäapuna jaetaan, on jalostettu fossiilisista energianlähteistä, kuten juuri raakaöljystä. Siis koko tuotanto on
ennen pitkää vaarassa. Näiden ongelmien odotetaan realisoituvan jo lähimmän vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on äärimmäisen oikeassa siinä, että olennaisinta
kehitysapua on auttaa ruoanpuutteesta kärsivät ihmiset tuottamaan oman ravintonsa paikallisesti, perinteisten menetelmien kehitysversioilla. Se on ainoa kestävä vaihtoehto. Obaman linjaus pätee myös Suomen kehityspolitiikkaan.
Merkkejä muutoksesta on jo ollut nähtävissä. Äärimmäisen kiusallista koko maapallon kannalta on, että tällä vuosituhannella maapallolle on palannut siirtomaavaltapolitiikka. Kiina ja
Etelä-Korea ovat näyttäneet mallia, kuinka talouskurimuksessa olevista kehitysmaista ostetaan käteisellä laajoja peltoalueita ravinnon tuottamiseksi omille kansalaisille. Paikalliset asukkaat menettävät näin viimeisenkin
mahdollisuutensa omiin voimiin perustuvaan elämään. Kaikki kouluja käyneet ihmiset tietävät, että sadontuottamisessa vuodet eivät ole samanlaisia. Jo Raamatun ajoilta tiedetään laihat ja
hyvät satovuodet. Voisi siis odottaa, että maapallon viisaat johtajat olisivat toimineet niin, että meillä runsaat huoltovarmuusvarastot ovat nyt turvaamassa katovuosien odotettavissa olevia vajeita.
Totuus on karu. Armon Vuonna 2009 maapallolla on ollut varastossa 18 prosenttia väestön vuodessa käyttämästä ravintomäärästä. Siis todella järisyttävät ruokapulatilanteet ovat
mahdollisia. Kuvaavaa on, että meneillään oleva finanssikriisi lisäsi ravintopulasta kärsivien ihmisten määrää yli sadalla miljoonalla muutamassa viikossa. Rahaa ruoan ostamiseen ei enää ole.
Obaman viitoittamaa politiikkaa tarvitaan kipeästi. Monilla kuivuusalueilla tämä tarkoittaa, että joudutaan ottamaan käyttöön sellaisia, paikallisesti uusia ravintoainekasveja, jotka ottavat
tarvitsemansa veden syvältä kasvualustasta. Olen sanonut monissa yhteyksissä, että meidän tulee kouluttaa yliopistoissamme myös sellaisia agronomeja, jotka voivat kehitysyhteistyön
merkeissä auttaa kehitysmaiden ihmisiä uuteen kestävään maataloustuotantoon. Mitä muuta tämä kansallisesti ja paikallisesti merkitsee, siitä seuraavissa kolumneissani.
Erkki Pulliainen
Takaisin
|