Kaleva 10.1.2010
MAAILMA KAUPAN JA KANISSA

Kansainväliset uutistoimistot (AFP ja Reuters) välittivät 15.12.09 lyhyen uutisen ”Dubai sai apua Abu Dhabilta”. Tämäkö on siteeraamisen arvoinen maailmanuutinen? Kyllä se sitä on! Se on nimittäin episodi Dubai syndroomasta, joka on hallitseva uutismaailmaa lähivuodet.
    Uutisen tarkempi sisältö on, että yhdestä arabiemiraatista vipattiin rahaa toisessa arabiemiraatissa toimivalle kiinteistöyhtiölle, Nakheedille. Itse emiraateissa on mm. se ero, että Abu Dhabin alueella on enemmän raakaöljyvarantoa jäljellä kuin Dubaissa.
     Niiden välillä on sekin ero, että Dubai on sijoittanut omat ja nyt koetun mukaan myös muiden rahoja todellisiin turhuuden markkinoihin, mm. maailman korkeimpaan rakennukseen ja huvittelukeskukseen, Dubai Worldiin, jota siellä käyneet kuvaavat ”yököttäväksi skitsiksi”.
     Kööpenhaminan YK:n ilmastokokoukseen kokoontuneelle väelle on varmasti tullut mieleen, että hiipuvia raakaöljyvarantoja pitäisi käyttää mm. uusiutuvan energian järjestelmien luomiseen. Nyt tiedämme kokemuksesta, että juuri tällainen ajatusmaailma ei ole johdatellut öljysheikkien käyttäytymistä. He näyttävät uskoneen uusiutumattomien energiavarantojen rajattomuuteen ja siihen, että paras tai ainakin hyvä sijoitus olisi omien ja muiden öljystä saatavien varojen käyttäminen makeaan elämään.
      Öljysheikkien maailmassa perspektiivin kapeus voi olla ymmärrettävissäkin, mutta että tähän harhaan ovat menneet mm. suuret brittipankit, RBS ja HSBC, on lähes käsittämätöntä. Nyt ovat mahdollisesti edessä miljardiluokan luottotappiot.
      Tämä kaikki tulee esiin aikana, jolloin mitään merkkiä ei ole näkyvissä Lehman Brothers investointipankin konkurssista lauenneesta finanssikriisistä. Parhaillaan kirjataan luottotappioita ja arvonalennuksia.
      Perustellusti odotetaan myös uusia luottokriisiaaltoja. Pankinjohtajat rahastavat siinä määrin röyhkeästi julkisella rahoituksella pelastettuja pankkeja bonuksillaan, että luottamus kansan ja pankkien välillä on todella ohuen säikeen varassa.
      Politiikka on kisailua vaikutusvallasta, mutta poliittiseen järjestelmään kuuluu myös vastavuoroisuuden odotus. Valtioiden pelastettua veronmaksajien varoilla pankkeja, pelastajapoliitikot odottivat luonnollisesti, että kun pankkien – veronmaksajien rahoilla – käymässä keskinäisessä kilpailussa menestyneet rahoituslaitokset maksavat pelastusrahat korkoineen takaisin.
     Pankkien odotettiin myös ryhtyvän luotottamaan työllistävää elinkeinoelämää, erityisesti pk-sektoria, jatkaen näin elvytystä siitä, mihin julkinen valta sen lopetti. Näin ei ole kuitenkaan median välittämien tietojen mukaan yleisesti tapahtunut. Rahastusvaikutelma vahvistuu ja epäluottamus syvenee.
      Dubai -syndrooman takana oli huoli erään avainhyödykkeen, raakaöljyn, käyttömahdollisuuksien kuihtumisesta, piti keksiä jotain tilalle. Vaihtoehdon keksijä joutuu nyt toteamaan, että hänen keksintönsä ei näytä muodostuvan siksi, miksi se suunniteltiin. Investointi oli ilmiselvästi suuri virhe.
       Aivan täsmälleen samanlaisesta huolenkannosta ovat liikkeellä myös sellaiset valtiot, joilla on omissa valtionvarastoissaan valuuttoja. Nämä valtiot eivät ole tarjoamassa huvituksia, vaan hankkimassa luonnonvaroja omille kansoilleen.
       Suurten huvitusten maailmaan on ilmestynyt tuoreena ilmiönä siirtomaavaltapolitiikka. Se voimistui juuri sillä hetkellä, jolloin finanssikriisi laukesi. Kärjessään Kiina ja Etelä-Korea raha- ja väestörikkaat valtiot ryhtyivät ostamaan – yhteistyön kauniiden korulauseiden saattelemina - köyhiltä mailta uusiutumattomien luonnonrikkauksien hyödyntämisoikeuksia tyypillisimmillään 30 vuoden sopimusajoilla. Tietenkin ao. ostajamaiden toimijat ovat ilmestyneet kohdemaihin valvomaan ostajien etuja.
        Tässä ei ole sinänsä uutta, sillä näinhän öljyalan jättitoimijat ovat toimineet vuosikymmeniä; ne ovat sopineet valtioiden kanssa ”projekteista”. Irak on viime viikkoina tässä katsannossa huutokaupannut ”rauhalliselta” alueeltaan öljykenttiä. Ostajat ovat tuttuja ylikansallisia toimijoita.
        Paljon huolestuttavampia ovat kehitysmaista tehdyt peltomaan ostot. Nuo peltomaat ovat ensinnäkin paikallisten alkuperäiskansojen luonnollisia hyödyntämisalueita. Näissä nykyhallitsijoiden tekemissä ”yhteistyökaupoissa” peltoalueiden tulevien vuosien sadot koituvat peltojen uusien omistajien kotivaltioiden kansojen ravitsemukseen.
        Tällainen perusresurssien uusjako ei voi johtaa muuhun kuin vakaviin yhteiskunnallisiin konflikteihin. Pellot omistukseensa hankkinut valtio joutuu tuomaan omat sotajoukkonsa suojelemaan omaisuuttaan, jotenkin tuttua toimintamallia edelliseltä siirtomaavalta-ajalta.
        Entä sitten vientiteollisuutensa vaikeuksien kanssa painiva Suomi, onko se maailman uusjaossa mukana? Tietenkin on. Täältä tuotantoyksiköitään sulkevat metsäteollisuusyhtiöt ovat hankkineet omistukseensa laajoja metsäalueita mm. Brasiliasta ja Uruguaysta kasvattaakseen niissä eucalyptusta sikäläisiin sellutehtaisiinsa.
        Entä onko konflikteja syntynyt paikallisten asukkaiden kanssa? Kiitos kysymystä, kyllä! Onneksi Suomen media on uskaltautunut niitä käsittelemään.       
        Suomi on Uruguayssa muutoinkin mielenkiintoisessa toimintaympäristössä. Samanaikaisesti kun valtiojohtajat vaativat finanssikriisin synnyssä keskeisesti mukana olleiden veroparatiisien kuriin saamista, uusia veroparatiiseja syntyy kuin sieniä sateella. Yksi sellainen on juuri Uruguay. Se tarjoaa nyt verotuksellisesti poikkeuksellisen edullisen toimintaympäristön.
         Suomen valtiovarainministeriöllä ei näytä olevan mitään tällaista vastaan. Sehän on hyväksyttänyt eduskunnalla toistakymmentä tietojenvaihtosopimusta veroparatiisien kanssa, jotta nämä pääsisivät OECD:n kiusalliselta harmaalta listalta pois.
        Eduskunnassa on voimakkaasti kritisoitu tätä kaksoisstrategiaa: toisaalta puhutaan kauniisti veroparatiisitoiminnan lopettamisesta ja toisaalta tehdään nöyrästi kaikkea sellaista, joka on tämän ensimmäisen tavoitteen kanssa ristiriidassa.
         Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosasto haluaa tehdä Suomesta uuden veroparatiisin. Siihen tähtäävästi on tehty hallituksen esitys sijoitusmarkkinalainsäädännön muuttamiseksi. Sen turvin tänne voisivat ilmestyä anonyymeinä rahanpesijät ja talousrikolliset.
       Suomi velkaantuu vauhdilla. Epätoivoisin vaste tälle velkaantumiselle olisi tehdä Suomesta veroparatiisi. Rehellinen yrittäjyys olisi silloin todella heikoilla. Nyt tarvitaan päinvastoin harmaatalous ja talousrikollisuus kuriin. Eduskunta lisäsikin tässä tarkoituksessa määrärahoja vuoden 2010 budjettiin.
       Valtiolta jää nyt harmaan- ja mustantalouden takia vuosittain vähintään kolme, mahdollisesti peräti viisi miljardia euroa verotuloja saamatta.
                                                                                                                  Erkki Pulliainen 
 Takaisin