Kolumni Forum24:ssa 28.1.2010
PANKINJOHTAJIEN BONUKSET UHKA RAHOITUSJÄRJESTELMÄLLE

Mustat, harmaat ja valkoiset pankkitoimijat syöksivät maailman finanssikriisiin. Nyt vajaat puolitoista vuotta myöhemmin, finanssikriisi ei ole ohi, vaikka muuta todistellaan. Välttämättömät rakenteelliset uudistukset ovat tekemättä.
    Kriisin puhjettua poliitikot lainasivat tulevilta sukupolvilta ja pelastivat pankkituella ja voimakkaalla elvytyspolitiikalla rahoitusjärjestelmän välittömältä romahdukselta. Pelastusoperaatioon sisältyi sisään kirjoitettu odotus, että finanssiala kokonaisuudessaan ryhtyy tervehdyttäviin toimiin, jottei koettu enää toistu.
    Maapallolle muodostui alkuhetkillä kolme erilaista rahakeskittymää.
    Kiinan valuuttavaranto jatkoi pulskistumistaan, elvytysvaroja löytyi omasta valtionvarastosta.
    Yhdysvalloissa varauduttiin 700 miljardin dollarin TARP-pankkitukeen. Viidentoista kuukauden aikana pankkituki on maksanut sikäläisille veronmaksajille 117 miljardia dollaria. Osa pankeista on maksanut tuen takaisin. Valtio on lisäksi käyttänyt elvytykseen satoja miljardeja dollareita.
    Euroopan euroalueella on niin ikään riittänyt rahaa. Alueen pankit ovat saaneet Euroopan keskuspankilta lainaa yhden prosentin korolla niin paljon kuin ovat halunneet. Yksittäisistä eurovaltioista Kreikka on siitä huolimatta ajautunut suuriin vaikeuksiin ja Itävalta on vaaravyöhykkeessä, ei-euromaista samoin Islanti ja Baltian maat.
    Rahaa on tarjolla paljon ja se on nyt halpaa. Avainkysymykseksi on, käytetäänkö sitä esimerkiksi pk-sektorin luototukseen vai aina houkutuksena oleviin spekulatiivisiin sijoituksiin. Yhdysvalloissa presidentti Barack Obama jo ärähti Wall Streetin haille siitä, että edellinen on pääosin unohdettu.
    Suomen rahamarkkinoiden vapautuksen yhteydessä 1980-luvulla silloinen kauppa- ja teollisuusministeri kutsui ”yhteiskunnallisen palvelutehtävän toteuttamiseksi” sitä, että rahaa lainattiin ulkomailta sen dumppaamiseksi kasinopelihengessä spekulatiivisiin sijoituksiin.
    Mitään ei siis ole muuttunut kahdessa vuosikymmenessä. Pankkiirit johtavien poliitikkojen siunauksella tekivät 1980-luvulla selvän arvovalinnan, joka johti pankkikriisiin. Jälleen kävi samoin.
    Pankinjohtajat ovat oppineet poliitikoilta kaksoisstrategian. Kun likviditeettiä on, sitä on kerättävä sekä pankinkassaan että omaan taskuun. Edellisen tehtävän toteuttamisessa suosittu väline on junailla runsaan likviditeetin markkinoille monimutkaisia sijoitustuotteita, joukkolainoja, joilla voi puhdistaa innokkaimmat sijoittajat liioista rahoistaan.
    Sijoituksiin sisältyy aina riski. Pankkietiikkaan täytyy kuulua, että sijoitustuotteen kaikki riskit kuvataan asiakkaalle mahdollisimman tarkoin. Suuririskisiä papereita ei ylipäätään saisi laittaa kaupan. Tämä on yksi finanssikriisin opetuksista, bonuksilla houkuteltiin pankkiirit tällaiseen touhuun.
     Äärimmäisen kiusallista on, että kohtuuttoman suuret ja perusteiltaan väljät suoritepalkkiot, bonukset, ovat jo nyt palanneet pankkiarkipäivään. On jännää nähdä, riittääkö poliitikoilla meillä ja muualla kanttia panna ahneet pankkiirit kuriin esimerkiksi jäädyttämällä bonukset maksimissaan 13. kuukauden palkaksi ja asettamalla vähintään kolmen vuoden aikalukko.
                                                                                                                 Erkki Pulliainen        
       
        
  
     
        
 Takaisin