Alakertakirjoitus Kalevassa 25.2.2010
YMPÄRISTÖTEKNOLOGIALLA ON NYT TILAISUUS

Miksi tarina rahakasassa kylpevästä Roope Ankasta on hyvin eri tavoin ajattelevien ihmisten suokkarijuttu? Luonnonsuojelija suosittaa kylvylle jatkoa, eipähän ole rahojensa turvin luontoa tärvelemässä. Kolikot kestävät lisäksi hyvin Roopen piehtarointia. Ekonomistille Roopen käyttäytyminen kertoo huolestuttavasta neuvottomuudesta. Sijoitusvarallisuutta on tarjolla ylen määrin, mutta Roope ei keksi mitään innovatiivista, mihin kultakolikot sijoittaisi. Roopehan elää edelleen kultakannassa.
    Tutuntuntuista? Vastakkaiset lähestymiskulmat siinä esittäytyivät. Luonnonsuojelija kuittaa tyydytyksellä, kun älytön, kielteisiltä vaikutuksiltaan massiivinen hanke jää toteutumatta. Dubaissa ei valitettavasti jäänyt toteutumatta, siellä tämän vuoden alkajaisiksi juhlittiin turhuuden maksimointia: maailman korkeinta rakennusta, palmunmuotoista keinosaarta ja rakennuksen sisälle rakennettua laskettelurinnettä.
    Merkityksellistä on myös se, miten Dubai World rahoitettiin. Se tapahtui pääosin velkarahalla, rahoittajina arabien rinnalla mm. arvovaltaisia brittipankkeja. Mutta mistä juontuu moinen luottamus, kun Dubaissa ei ole raakaöljylähteitäkään?
    Vastaus on olennainen: Näyttää riittävän, että öljyä on vielä muualla arabien hallitsemalla alueella, ”kyllä arabi arabin pelastaa” – näin ehti tapahtua ennen avajaisiakin: öljyvaroistaan tunnettu Abu Dhabi pelasti Dubai Worldin akuutilta rahapulalta.
    Eikö esimerkkitapaus ollut haettu liian kaukaa Koti-Oulusta? Ei. Syitä on ainakin kolme. Maailma tukeutuu edelleen raakaöljyyn. Arabien keskinäinen luottamus, joka tulee esiin erityisesti heidän pankkikäytännöissään, on valtava voimavara. Finanssikriisi on tuonut tämän kaiken myös maamme rajojen sisäpuolelle.
    Relevanttia on niin ikään, että joidenkin mielestä Dubai World on hankkeena hyvä ja hyväksyttävä, ja että siihen voidaan aivan hyvin käyttää uusiutumattomien luonnonvarojen jämiä. Tämä taloudellinen ja poliittinen valinta jättää ”vihreän klusterin” muiden toimijoiden vastuulle, siis myös Suomen ja Oulun.  
    Suomi on nyt mielenkiintoinen neuvottomuuden pesä, logistisesti saari, fyysisesti niemimaa ja länsimaisen teollisen kulttuurin pohjoinen etäispesäke. Olemme varakkaita. Yksistään asuntokannan arvo lähennellee 500 miljardia euroa, sitä varten otettua asuntovelkaa on jäljellä vain seitsemäsosa siitä. Muiden kuin asuntosijoitusten kokonaisarvo on lähes 130 miljardia euroa, josta 70 prosenttia on pankkitileillä. Johdannoksi esiin kaivettu Roope Ankka taru ei siis ollut aivan vailla ideaa; vähätuottoista pankkitalletusta näytetään pidettävän parhaana vaihtoehtona.
    Pankkikriisit, olkoot mitä perua tahansa, tekevät ihmiset varovaisiksi rahojensa sijoittamisessa. 1990-luvun alun pankkikriisin dramaattiset seuraukset ovat säilyneet kansalaisten muistissa. Täysin riskitöntä sijoitusta ei tietenkään ole olemassa.
    Finanssikriisi on kaatanut muualla maailmassa suuriakin rahoituslaitoksia. Sellaisia on myös valtioiden varoilla valikoidusti pelastettu. Eikä tämänkertainen finanssikriisi ole suinkaan ohi, riskinhallinta-analyytikot odottavat ”uutta aaltoa”. Riskikeskittymiä on muuallakin kuin Arabian niemimaalla.
     Suomen kannalta olennaista on, että täällä on omasta takaa potentiaalista sijoitusvarallisuutta. Suomalaisessa elinkeinoelämässä on kuitenkin kiusallisia häiriötekijöitä, joita päivänmurheissa kiinni olevien näyttää olevan vaikea huomata. Niistä kaikkein liikuttavin on innovaatiopakkomielle, jonka mielleyhtymätaustana lienee ilmiö nimeltä Nokia. Innovaatiovaje ja -hätä ovat pakottaneet mylläämään koko yliopistolaitoksenkin ja unohtamaan siinä sivussa hyvän perustutkimuksen perustavaa laatua olevan merkityksen.
      Nokia huumaa kuvaa tämän vuoden neljännellä viikolla koettu. Edellisen vuoden liikevaihdosta oli pudonnut pois viidennes ja voitosta ennen veroja neljä viidesosaa, siitä huolimatta markkinat ja lehdistö hullaantuivat. Osakekurssikin nousi lähes 10 prosenttia – osingonko houkuttelemina?
     Valtiovalta opettaa samaan aikaan omaa bisneslogiikkaansa. Yliopistot on houkuteltu tai oikeammin pakotettu keräämään talouskriisin kurimuksessa kärvisteleviltä yrityksiltä rahaa yliopistojen tulevaan tutkimusrahoitukseen. Tähän voidaan todeta: ”Saattaisiko samoilla rahoilla saada juuri nyt parhaan hyödyn kehittämällä yrityksen omia innovaatioita?”
     Opetusministeriön toiveajattelun mukaan yliopistojen kai odotetaan onnistuvan kasinopelissä kartuttamaan lahjoituksia voidakseen käyttää niiden tuottoa joskus tulevaisuudessa innovaatiotoimintaan. Yhdysvaltain yliopistolaitos juuri menetti kolmanneksen rahoituksensa pohjasta tällaisessa kasinopelissä.
      Nokia syndrooma koostuu kahdesta osatekijästä. Innovaation pitää johtaa massiiviseen vientituotteeseen ja sen pitää ainakin näyttää huipputeknologian tuotteelta. Aiemmin tuotteelta edellytettiin suurta kokoa, nyt riittää pienempikin koko, kunhan tuotetta voidaan kutsua ”älykkääksi”. Joka tapauksessa merkittävästi suurempi kilohinta tekisi jo sellaisenaan sen vientikohteena arvokkaaksi.
       Finanssi- ja talouskriisitilanteessa on ymmärrettävää, että niin yritykset kuin yksityisetkin ovat varovaisia hankinnoissaan ja uusien hankkeiden käynnistyksissä. Ympäristöteknologia muodostaa tässä suhteessa merkittävän poikkeuksen. Maailmantila on ympäristönsuojelullisesti siinä määrin kehno, että toimiin on pakko ryhtyä välittömästi.
      Monissa Euroopan maissa ympäristöteknologiaan sisältyvä sosiaalinen ja taloudellinen tilaus on tajuttu ja ryhdytty mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Suomi muodostaa tässä suhteessa valitettavan poikkeuksen. Täällä odotetaan pakkoinnovaation tuottamaa uutta nokiaa. Tämä henkisen kapasiteetin vaje on huutava ja käy pitkän päälle kalliiksi.
        Aivan riippumatta siitä, muuttuuko ilmasto vai ei ja mitä ylipäätään tapahtuu ilmastopolitiikassa, ns. vihreä ympäristöklusteri on voimakkaimmin kasva teollisen tuotannon alue. Sen hankkeet voidaan koota ”kestävän kehityksen päivänvarjon” alle, vähän ainetta ja energiaa kuluttavat ratkaisut ovat nyt valttia. Energiatehokkuuden pitää olla joka suhteessa huipussaan ja taloudellisesti arvokkaita ravinteita ei päästetä vesistöihin. Teknologian pitää olla ”puhdasta”. Uusiutuvan energian järjestelmä on ainoa hyväksyttävissä oleva käyttökelpoinen ratkaisu. Lähtökohtaisesti teollisissa prosesseissa on pyrittävä nykyisiä sovittuja BAT-tasoja parempiin ratkaisuihin.
      Pohjois-Pohjanmaan liitto työstää parhaillaan maakunnallista ohjelmaansa, jossa elinkeinotoiminnalla on suuri painoarvo. 120-sivuiseen luonnokseen tutustuneena kannustan pohjaversiota kohentavaa virkamiehistöä ottamaan edellä kerrottu vakavasti huomioon. Nyt on Suomessakin meneillään alueellinen pudotuspeli. Nopeat ymmärtäjät syövät hitaat. Houkutteleville kohteille löytyy myös rahoittajat.                    
                                                                                                                      Erkki Pulliainen      
  Takaisin