Uutispäivä Demari 3.3.2010
MILLOIN IRTI ELVYTYKSESTÄ – KOKOOMUS HAJALLA?

Ensin oltiin vakuuttuneita siitä, että Amerikkalaisen Unelman asuntorahoitusmarkkinakupla puhjetessaan tuotti rahoituslaitosten keskinäisen luottamuskriisin, finanssikriisin.
    Euroopasta katsottuna veroparatiisit nähtiin myös keskeisenä oheisvaikuttajana globaaliin luottamuskriisiin. Nehän ovat vääryyden tuotteita ja välineitä.
    Nyt on keksitty kolmas mekanismi, jossa tosin on samoja aineksia kuin kahdessa edellä mainitussa syy-seuraussuhteessa (ks. tarkemmin teos: ”Nordics in Crisis”).
    Uuden analyysin mukaan finanssikriisin siemen iti Aasian taloustiikerivaltioiden suurissa säästöylijäämissä. Niiden turvin kehiteltiin likviditeettikriisiä ennakoivia rahoitusinnovaatioita. Kriisi purkautui paniikkitunnelmissa syys-lokakuussa 2008.
      Mätänä hampaanjuuressa oli säästöylijäämien tuottama suhteettoman alhainen korkotaso, joka houkutteli kasinopeliin yhä parempaa tuottoa lupailevilla (sijoitus)arvopapereilla. Kasinopelien sylttytehtaat löysivät tämän hypoteesin mukaan kotipesänsä perinteisten pankkien ulkopuolisista rahoituslaitoksista.
      Maksuvalmius piti olla varmistettu arvopapereiden takaisinostosopimuksilla. Muuten hyvä, mutta näin loogista kasinopeli ei tälläkään kertaa ollut.
      Kun ei ollut, niin tuloksena oli globaalia rahoitusjärjestelmää koskeva häiriötila, joka ei ole helmikuussa 2010 vieläkään ohi. Siinä ohessa veroparatiisit piti laittaa OECD-operaation avulla kuriin. Näinkään ei ole käynyt. Yhtään valtiota ei ole kohta pahamaineisten harmaalla tai mustalla listalla. Uusia veroparatiiseja syntyy kuin sieniä sateella.
      Suomi on ollut tässä rahanpesupelissä innolla mukana.  Eduskunta sai 9.2.10 käsiteltäväkseen sijoitusrahastolain muutokseen naamioidun ”Suomestakin veroparatiisi lain”, jonka turvin rahanpesijät voivat turvallisesti sijoittaa Suomeen rahojaan. Mitään todellista valvontaa ei ole, sanktioista puhumattakaan.
      Nyt on keksitty, että koulutukseen perustuva erikoistuminen olisikin talouden suhdannevaihteluiden ja rakennemuutosten perimmäinen syy. Rankimman laskun laskusuhdanteesta tämän havainnon mukaan maksaisivatkin ne valtiot ja talousalueet, jotka ovat panostaneet etulinjassa globalisaatioon ja vientiteollisuuteen.
      Jos kerrottu pitää loogisesti paikkansa, niin Suomi on ajanut itsensä lyhyessä ajassa moniperäiseen rysään. Hyvän koulutuksen välttämättömyyttä ei kukaan ole kyseenalaistanut, mutta hankitun tietomäärän ohjaamisessa ”lupaavina pidetyille vientialoille” lienee siis menty teollisuuden ohjauksessa lyhytkestoisiksi jääneisiin nettohyötyihin. Vaihtoehtokin on tiedossa, se on tarjolla edelleen, ns. ”Sveitsin malli”.
      Olkoot syntymekanismit mitkä tahansa vientiteollisuuskortti petti – ja Elinkeinoelämän keskusliiton klassinen itkuvirsi laukesi. Valtio huudettiin apuun pelastamaan yritykset.
      Valtio tuli apuun sitoutumalla määräaikaisesti takauksiin yli 50 miljardin euron edestä. Samalla käynnistettiin Keynesin oppien mukaisesti mittava infra- ja muu elvytys, kaikki velaksi. Osa infran kohentamiseen tähtäävistä toimenpiteistä realisoituu vasta vuonna 2010, vaikka päätökset tehtiin jo loppuvuodesta 2008.
      Kaikkialla maapallolla, jopa Kiinassa, tukeuduttiin finanssikriisin tai ehkä nyt oikeammin finanssikriisien puhjettua elvytystoimiin. Aasian taloustiikerivaltioilla on ylijäämäinen talous puskurina, Yhdysvalloilla ja useimmilla Euroopan unionin valtioilla sellaista ei ole. Elvytys on toteutettu velalla, kuten on tapahtunut Suomessakin.
      EU:n alueella ylivelkaantumisen raja on eräillä valtioilla lähellä (Kreikka, Espanja, Portugal, Irlanti, Italia), toisilla vähän kauempana (Saksa, Ranska, Suomi). EMU-kulttuuriin kuuluvan vakaus- ja kasvusopimuksen rajat unohdettiin yleisesti elvytyshuumassa, Kreikan julkisen talouden alijäämä luiskahti yli nelinkertaiseksi sallitusta.
      Suomessa opittiin jo varhain, että julkinen talous on luottomarkkinoilla yksi kokonaisuus. Jos yksikin kunta ajautuisi maksukyvyttömyyden tilaan, Suomen reittausluokka laskisi. Konkreettinen seuraamus tästä olisi julkisen talouden ottamien lainojen korkojen nousu eli käytännössä lisämarginaali suhteessa Saksan maksamaan korkoon.
      Kun euroalue on kärvistellyt Kreikan maksuvalmiuden ja reittausluokan kanssa, on ”suomalainen kuntamalli” tullut mielenkiintoisella tavalla esiin. Euron arvo suhteessa US dollarin arvoon on Kreikasta johtuen laskenut, vaikka Yhdysvaltain budjettivaje on valtava, vuonna 2010 1300 miljardia dollaria. Sijoittajat ovat siis käyttäneet omia arvostuskriteereitään. Mikä onkaan tilanne, jos Kiina ei enää ostaisi USA:n Fedin joukkovelkakirjapapereita, jää tulevaisuudessa nähtäväksi.
      Palataanpa kotimaahan. Vuosien 2008 ja 2009 taitteessa täällä oltiin suurin piirtein yksimielisiä elvytystoimista, tosin veroale-elvytyksen vaikuttavuuden suhteen oltiin maltillisesti erimielisiä. Tietoisesti hyväksyttiin julkisen talouden nopea lisävelkaantuminen. Leikkaukset katsottiin vastakkaisiksi elvytyspyrkimyksille. Pääministerin ja valtiovarainministerin tämänsuuntaiset kannanotot eivät tuottaneet voimakkaita vastareaktioita.
      Hallitusrintaman sisällä tilanne muuttui radikaalisti vuoden 2010 valtiopäivien käynnistyttyä. Valittu puhemies ei lukuisissa kannanotoissaan maininnut sanaa ”elvytys” lainkaan, vaan kamreerimaisesti hänen mukaansa pitäisi ryhtyä leikkaamaan valtionmenoja. Tässä tarkoituksessa pitäisi vielä tänä vuonna koota uusi, hyvin laajapohjainen hallitus toteuttamaan hänen tarkoituksenmukaisina pitämänsä leikkaukset.
      Täsmälleen samanaikaisesti samaa asiakokonaisuutta käsitteli Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner. Hän piti oman maansa alijäämää liian suurena ja näki mahdollisena, että hoitamattomana se voi johtaa mm. investointien supistumiseen ja korkojen nousuun.
      Ydinsanomansa Geithner kiteytti seuraavasti: ”Ei ole liian aikaista alkaa suunnitella valtiontalouden oikaisemiseen tähtääviä toimia. Samaan aikaan kasvua on kuitenkin tuettava, jotta maan hallitus saa pidettyä tasapainon menojen ja budjettikurin välillä. Epäonnistuessamme tässä vaarana on, että ajamme talouden uuteen taantumaan.” 
      Tässä on selvästi tarjolla kaksi lähitulevaisuuden vaihtoehtoa: toisaalta Sauli Niinistön ja toisaalta Matti Vanhanen – Jyrki Katainen – Timothy Geithner -epäpyhän allianssin vaihtoehto.
      Mitkä tai ketkä kuuluvat häviäjiin koetussa kasinopelissä: ainakin matemaattisen taloustieteen edustajat. Matemaattinen mallintaminen vei taloustieteen pois ihmisten kaikkine heikkouksineen piiristä.
      Kirjailija Nassim Taleb puhuu sattuvasti mustasta joutsenesta (teos: The Black Swan, 2007). Sellainen on epätodennäköinen tapahtuma, joka ei ole ennustettava ja jolla on kuitenkin valtava vaikutus, erityisesti globalisoituneessa maailmassa.       
                                                                                                    Erkki Pulliainen
Takaisin