Vierasyliökirjoitus
Maaseudun Tulevaisuus 26.3.2010

MAATALOUSTUET VALINKAUHASSA

Euroopan yhteisön yhteinen maatalouspolitiikka (cap) on ollut jatkuvan myllerryksen, suorastaan turbulenssin, kohteena koko Suomen EU-jäsenyyden ajan. Finanssikriisi pitänee huolen siitä, ettei nykyisen rakennerahastokauden aikana eli ennen vuoden 2013 loppua tapahdu kuitenkaan uusia, dramaattisia muutoksia yhteisön tukipolitiikassa.
   Sen sijaan lähimmän vajaan kolmen vuoden aikana itse finanssikriisi ja sen kylkiäisenä talouskriisi saattavat saada ilmenemismuotoja, jotka vaikuttavat syvällisesti sekä unionin että talous- ja rahaliiton toimintaan. Jo tästä syystä joudutaan arvioimaan elintarviketuotannon tuotannon ja ruoan hinnanalennuksen perusteita.
    Erityisen mielenkiintoiseksi tämän uudelleen arvioinnin tekee, että talouskurimukseen on ajautunut omilla tavoillaan joukko EU:n maataloustuista hyötyviä valtioita Kreikka etunenässä ja yhteisön toiminnan päärahoittajista Saksa ja Ranska.
    Kohtalonyhteys toimii joukkovelkakirjalainojen kautta. Euroopan keskuspankki on hyväksynyt omien halpakorkoisten lyhytaikaisten pankeille myöntämiensä lainojen vakuudeksi näitä asiakirjoja. Ei ihme, että Saksa on keskeisessä roolissa vaatimassa kreikkalaisille valtion kautta kulkevien etuuksien leikkausta ja muutoinkin tiukkaa talouskuria.
    Nyt pitäisi ratkaista, mitä pelastetaan, pankkeja vai valtioita, vai kumpiakin. Asiantuntijoiden mukaan Suomenkin eduskunta kutsuttaisiin apuun pelastamaan Saksan ja Ranskan pankkeja, joilla on amerikkalaistermiä käyttääkseni ”myrkyllisiä asiapapereita” hallussaan. Kierteen päässä häämöttää setelirahoitus inflaatioineen.
     Finanssikriisi ei ole siis ohi vaan eräänlaisessa välivaiheessa. On selvää, ettei tällaisessa epävarmassa taloustilanteessa tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka vaarantaisivat kansalaisten ravinnon ja suojan tarpeiden tyydyttämiset. Tämä on näkyvä pitkään myös tukipoliittisissa ratkaisuissa vuoden 2013 jälkeisenä aikana.

Interventiovalmius pitää olla
Maidontuottajat odottavat tätä kirjoitettaessa lisätukia, joiden tarve ajankohtaistui tuottajahinnan nopean ja voimakkaan alentumisen seurauksena. Suomessa romahdus ei ollut Etelä-Euroopan luokkaa, mutta täälläkin jokunen satanen saattaa ilmestyä maidontuottajien tileille ennen pitkää.
     Nyt maksuun menevä lisätuki on vain toimenpideharjoitus tulevaa silmällä pitäen. Unionin alkutuotanto on ratkaisevasti riippuvaista raakaöljytisleiden saannista. Alkuvuodesta 2010 tynnyrihinta on ollut 80 dollarin tuntumassa, mutta 200 dollaria pidetään täysin mahdollisena lähitulevaisuuden hintatasona. Vähäisenkin kysynnän nousun odotetaan sysäävän tynnyrihinnan nousuun.
     Energianhinta näkyy lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden hinnoissa ainakin silloin kun se nousee. Jollei alkutuotannon kokonaiskustannusten nousu nosta tuottajahintoja, vaikeutuu itse tuotanto. Tähän ei ole varaa. Valtiot ja Euroopan unioni joutuvat puuttumaan sekä yli- että alituotantotilanteisiin.
     Interventiovalmius on siis olennainen asia, samoin EU joutuu hyväksymään myös kansalliset huoltovarmuusvarastoinnit. Tähän pakottaa tuotannon öljyriippuvuus. Logistisesti oma lukunsa ovat saarivaltiot, kuten Suomi.
      Talouskriisi tuottaa työttömyyttä ja ruoka-avun tarvetta. Jälkimmäisen tarpeen tyydyttämisessä interventio- ja huoltovarmuusvarastot ovat apuna.

Luonnonmaantiedettä ei sovi unohtaa
Ilmastossa tapahtuvat muutokset siirtävät kasvituotannon kannalta olennaisia kasvillisuusvyöhykkeitä. Kun kasvualustat eivät siirry, alueelliset tuotannolliset olosuhteet saattavat muuttua ajassa. Tuotanto-olosuhde-erojen on näyttävä laajojen alueiden yhteismarkkinaoloissa tuottajille maksettavissa satoeroja tasoittavissa tuissa.
      Mm. Euroopan yhteisön Berliinin huippukokouksessa sovittiin, että maataloutta pitää voida (kannattavasti) harjoittaa kaikilla yhteisön perinteisillä maataloustuotantoalueilla, siis myös vuoristoisilla, kuivuudesta kärsivillä ja pohjoisilla alueilla. Elintarvikkeiden kysyntä on osaltaan varmistanut, että tämä sopimus pätee edelleen.
      Se ilmastonmuutos, joka nyt puhuttaa ihmiskuntaa, johtuu osaltaan fossiilisten energianlähteiden varantojen loppujen kiihtyvästä käytöstä. Moraalisena vastatoimenpiteenä edellytetään hiilinieluja. Maanviljelyksessä tämä tarkoittaa viljelytapojen tarkkaa analysointia ja sen tuloksen mukaisia valintoja.
      Esimerkiksi entisaikojen energiapellot kannattaa pitää nyt hiilinieluina ruokohelpituotannossa, siis jälleen energiatuotannossa. Kautta koko maan löytyy hylättyjä peltolohkoja. Ennustan, että ne tullaan ottamaan lain velvoituksella vähintäänkin energiantuotantoon. Uskon, että EU ottaa käyttöön erityisen ”ilmastopoliittisen maataloustuen”.

Ruokaturvallisuus
Tuotantoeläinten pito-oloista käyty keskustelu osoittaa, kuinka valtavan lähellä jaksamisen rajat nykyisessä maataloustuotannossa saattavat olla. Tämä on inhimillinen asia, johon ympäröivän yhteiskunnan pitää voida investointituki- ja muilla valinnoillaan vaikuttaa. Jaksamisen rajat on otettava huomioon. Näin ei ole erityisesti 2000-luvulla aina tapahtunut.
     Vaatimus ruokaturvallisuudesta on julkinen hyödyke. Sitä lainsäädännöllä ohjeistetaan ja valvotaan, mutta siihen pitää myös harjoitettavalla tukipolitiikalla kannustaa. Suurin virhe on, että taitamattomalla tukipolitiikalla houkutellaan tuottaja ottamaan kohtuuttomia riskejä.
      Ruokaturvallisuus voi vaarantua myös niin, että alkutuotannossa siemenhuolto pettää. Geenimuunneltuun materiaaliin tukeutuminen nojaa järjestäytyneisiin rauhallisiin oloihin sekä tuotanto- että käyttöalueella. Kummankin suhteen on oltu viime aikoina menossa rauhattomampia aikoja kohti.
      Myös alueellisissa tuotanto-oloissa voi tapahtua radikaaleja muutoksia. Siirtomaavalta on palannut kehitysmaihin, joista Kiinan ja Etelä-Korean kaltaiset valtiot hankkivat käyttöoikeuksia tuottaakseen ravintoa omille kansalaisilleen. On selvää, että tämä vaikuttaa koko maapallon ruokahuoltoon ja tuottaa kansainvaelluksia, joihin EU:n kaltaisten yhteisöjen on pakko reagoida.
      Ruokaturvallisuuteen liittyy läheisesti myös puhtaan makean veden riittävyys. Nyt monilla Arabien niemimaan alueilla pumpataan kilometrin syvyydestä fossiilista vettä, jonka varannot näin ehtyvät. Monissa sodissa ja heimojen välisissä kahinoissa on kysymys makean veden käyttöoikeuksista. Puhutaan resurssisodista.
      Nämä ruokahuoltoon ja -turvallisuuteen vaikuttavat ilmiöt eivät voi olla vaikuttamatta WTO:n Dohan kierroksen jatkoon ja mahdollisen jatkon luonteeseen.

Yhteinen vai eriytetty maatalouspolitiikka?
 Finanssikriisi on paljastumassa moneksi rinnakkaiseksi hyvin samantyyppiseksi kriisiksi. Vastuunkantajia tullaan etsimään vainukoirien avulla. Yhteinen maatalouspolitiikka vie 40 prosenttia EU:n käytettävissä olevista budjettivaroista. Paine kohdistuu sekä maatalouden tukipolitiikkaan sinänsä että mahdollisuuteen purkaa yhteinen maatalouspolitiikka kansallistamalla se.
   Finanssikriisin sisäiset kytkennät sammuttanevat tällaiset haaveilut alta aikayksikön. EU ja EKP eivät pääse helpolla eroon Kreikan ja muiden ongelmavaltioiden talousmurheista. Yhteinen maatalouspolitiikka siis säilyy.
                                                                                                                                       Erkki Pulliainen     
    
Takaisin