Forum 24ssa 24.7.2010 kolumni
EK MONILLA APAJILLA

Suomea ohjataan Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK). Jos poliitikot ovat näin johdettavissa, niin mikäpäs siinä. Kuitenkin, seuraavako oli heidänkin pyrkimyksensä? EK ajoi yhteiskuntasopimuspolitiikan eli tupot alas. Suomen kilpailukyky romahti ja uudentyyppiset piste- ja pätkälakot hallitsevat taloustaantumassa työmarkkinoita.
     EK:n tavoittelee ilmiselvästi kuusipäiväistä työviikkoa arkipäiväehdoin. Juuri laajennettu kauppojen aukiolo on toiminut pohjustajana. Taistelussa on ruokahuoltoakin ehditty vaarantaa. Velkaantuva talous on kuitenkin rajoittava jopa vuosikymmeniä eteenpäin kansalaisten ostovoimaa. Marketeista ”viikonvaihde-olohuoneina” maksetaan nyt kohonneina hintoina. Ostoskeskusten ”kulta-aika” on armottomasti takanapäin.
      Vuonna 2008 lauennut ja pitkälle tulevaisuuteen jatkuva rahoitusmarkkinoiden kriisi pitää yllä energian hintavaihteluita ja tuottaa energiansaatavuusongelmia. Varteenotettavat tahot näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että epävakaista oloista huolimatta tai juuri niiden vuoksi nyt kannattaa sijoittaa erityisesti kahteen asiaan: ympäristöteknologiaan ja uusiutuvaan energiaan. Näin muualla kuin Suomessa tapahtuukin.
    EK-johtoisen Suomen energiapolitiikan koko pöljyys tuli havainnollisesti näkyviin johtavan kaupanalan lehden toukokuisessa numerossa. Lehti kertoi, että eduskunta äänestää 1.7. periaatteellisista kannoista lisäydinvoimaan, ja että ”bioenergian kehittäjät pakenevat Suomesta”. Ikää kuin pisteenä i:n päällä lehti kertoi, että ”nollaenergiatalot tulevat vuonna 2020” - siis ennen kuin mahdolliset uudet ydinvoimalaitokset voitaisiin aikaisintaan ottaa tuotantoon. Tunnettuahan on, että ydinvoimaloiden rakentamiset pyrkivät olemaan pitkäveteistä puuhaa, jossa vuodet kuluvat ja laskut moninkertaistuvat. Tällä ei liene EK:n laskelmissa merkitystä, sillä sähkönostajathan laskut viime kädessä maksavat ja omistajat saavat sähköä omakustannushintaan ns. Mankala-periaatteella.
      Ministeri Mauri Pekkarinen kysyi eduskunnassa toukokuisessa ydinvoimakeskustelussa, että kuinka vihreät rakentaisivat lisää uusiutuvaa energiaa siihen, mitä hallitus on eduskunnalle tarjoamassa. Vastasin lyhyesti: ”Biokaasulla, meillä on 2,2 milj. peltohehtaaria, jolla kaasutettava ”bio” voitaisiin tuottaa” osana elintarviketuotantoa. Ministeri nyökkäsi hyväksyvästi. Energiateollisuus ei kuitenkaan tätä hyvällä katso. Sen tähden bioenergian hankkeet etenevät verkkaisesti tai ei lainkaan.
       Lahtelainen Greenvironment on rakentanut jo 15 maatilakokoluokan biokaasutukseen perustuvaa yhdistettyä sähkön- ja lämmöntuotantolaitosta Saksaan ja on valloittamassa Itä-Eurooppaa. Oululainen Chempolis puolestaan vie Kiinassa eteenpäin bioetanolihankettaan. Mielenkiintoista on, että suomalainen Neste Oil jalostaa mieluummin Kaakkois-Aasiasta tuotua palmuöljyä dieseliksi kuin täällä kehitetyllä menetelmällä kotimaisesta oljesta bioetanolia.
      EK priorisoi ydinvoimatuotantoa, joka hyödyntää ulkomaista, uusiutumatonta energianlähdettä uraania. Yli 60 prosenttia energiasta menee meriveden lämmittämiseen. Jos vahinko sattuu, päävastuu on näppärästi veronmaksajilla. Ei kuulosta hyväksyttävältä!
                                                                                                   Erkki Pulliainen

 Takaisin