Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat ja Etelä-Saimaa 30.7.2010

KOHTI SUURTA LAMAA?

Suomen keskustalla on eurooppalaisessa politiikassa historiallinen värisuora: eduskunnassa valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajuus, hallituksessa pääministeriys ja Euroopan komissiossa talouskomissaari. Puolue antaakin näyttäviä ohjeita koko Euroopalle.
      Mitä tähän sanoo kilpailevan porvaripuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri? Hänen yleisimmin käyttämät, arviointeja sisältävät lausumansa ovat ”fantastista” ja ”mahtavaa”. Vähän samaan vivahtavia ovat myös komission puheenjohtajan Suomi-lausunnot. Hän uskoi uuden pääministerimme vakuutteluihin siitä, että Suomen vuoden 2011 budjetti kielii jo emu-ruotuun palaamisesta. Tästä ei kenelläkään liene pahaa sanottavaa.
      Kokoomuksen retoriikka-avaus ei ole sinänsä mitään uutta. Jo Karl Marx oli sitä mieltä, että pitää vaieta siitä, mikä on ideologialle vierasta. 1970- ja 1980-luvuilla vallassa olleet demarit selittivät kaiken kiusallisen taitavasti hyvin päin.
     Olennaista on, kuinka kiusallista tuo ”kiusallinen” nyt oikeastaan onkaan. Lokakuussa 2008 puhjenneesta finanssikriisistä ei ole kulunut edes kahta vuotta. Puoleentoista vuoteen mahtuu paljon dramaattista, jolle yhteistä on, että lähes kaikki on hoidettu päivän esityslistalta pois lainarahalla.
      Harjoitettu lainavetoinen politiikka on paljastanut muutaman olennaisen näkökohdan. Ensinnäkin se on luokitellut julkiset taloudet kahteen kategoriaan: sellaisiin, jotka vielä katsotaan luottokelpoisiksi ja sellaisiin, jotka ovat pudonneet historiallisten rasitteidensa vuoksi tästä armoitettujen joukosta ulos.
      Suomi aloitti 1990-luvun itse aiheutetun laman syövereistä selvitäkseen lupaavasti alkaneen velkaantumiskierteen. Vuosien 1995 - 2007 nousujohteisen suhdanteen aikana otettua velkaa lyhennettiin lähinnä omaisuutta myymällä. Bkt:n kasvu piti lainan suhteellisen osuuden kasvu- ja vakaussopimuksen rajojen sisällä.
      Kuplatalouden yleismaailmallisesti tuottaneeseen finanssikriisiin vastattiin julkisen rakenteen kohentamiseen tähdänneillä elvytystoimilla, jotka toteutettiin pääasiassa - setelirahoitukseen soveltavasti luottaen - valtavilla julkisten talouksien ottamilla lainoilla. Keskuspankkien halpakorkoisten luottojen politiikka hoiti tässä oman osuuteensa. Finanssijärjestelmä ei kaatunut.
      Euroopan yhteisön piirissä toimineet talous- ja rahaliittoarkkitehdit tuskin hahmottivat mielessään, mitä kaikkea saattaisi ryhtyä muhimaan, jos yhteisvaluuttahanke toteutuu. Sille suunniteltiin ja hyväksyttiin tiukantuntuiset ns. emukriteerit, joista kuitenkin koko hankkeen päätoimijat ensimmäisinä lipesivät.
     Pahin virhe tapahtui Kreikan hyväksymisellä talous- ja rahaliittoon. Sen julkinen talous ei ole täyttänyt emu-kriteereitä missään vaiheessa yhteisvaluutasta keskusteltaessa; ollut pikemminkin kaukana niistä.
     Neljä kymmenesosaa Kreikan kansantaloudesta toimii julkisen vallan ulottumattomissa, hyvätuloiset lääkärit ja juristit hoitavat raha-asiansa veroparatiisien kautta. Setelirahoitusmekanismiin tukeutunut Euroopan keskuspankki edesauttoi Kreikan tilanteen pahentumista hyväksymällä valtion joukkovelkakirjoja, vaikka ne tiedettiin roskaluokan paperikasaksi. Kreikkalaisten pankkien annettiin kerätä väärällä tavalla voittoja myöntämällä Kreikan valtiolle korkeakorkoisia lainoja.
      Tämä älyllisesti epärehellinen politikointi johti vain siihen, ettei yksikään pankki lopulta suostunut rahoittamaan Kreikan julkista taloutta. Se alkoi horjuttaa euron asemaa valuuttamarkkinoilla, millä tietenkin on merkitystä sekä talous- ja rahaliiton että koko EU:n kannalta.
      Näin tultiin toiseen arveluttavaan risteyskohtaan. Unionin 27 jäsenvaltiosta vain 16 on yhteisvaluutassa. Kreikan ja sittemmin ERVV-sopimuksella muidenkin eurovaltioiden talouksien pelastajiksi valikoituivat nämä kuusitoista, tosin ei niistäkään itsestään selvästi jokainen. Jopa 750 miljardiin euroon saakka kohoava mahdollinen omavelkainen takaus on kova taakka kannettavaksi. Suomen osuus siitä on 7,9 miljardia euroa.
      Kreikka ei mahdollisesti koskaan kykene maksamaan takaisin Suomen sille antamaa lainaa (enintään 1,6 miljardia euroa). Suomen sen sijaan pitää voida maksaa vastaava rahamäärä omille rahoittajilleen. Tällaista rasitetta ei ole niillä EU:n jäsenvaltioilla, jotka ovat säilyttäneet omat valuuttansa, ja jotka ulkomaankaupassaan hyötyvät juuri nyt niille edullisista valuuttakursseista.  
     Valuuttapoliittinen tilanne on muutoinkin mielenkiintoinen. Markkinoiden ”paha poika”, Kiinan keskuspankki, on ryhtynyt joustamaan valuuttapolitiikassaan Yhdysvaltoja suosivaan suuntaan ja Japani on saanut ikään kuin erivapauden pelastaa oma valuuttansa.
     Suomi hoiti Euroopan unionin jäsenenä elvytyspolitiikkansa omapäisesti joutumatta siitä edes symbolisesti sanktioiduksi. Budjetin tasapainottamiseksi valtio on ottanut nettomääräisesti yli 12 miljardia euroa lainaa vuodessa. Kun vanhat pohjat olivat korkealla, kesällä 2010 julkisen talouden kokonaisvelka saavutti uuden ennätyksen, 78 miljardia euroa.
     Kesän 2010 ydinvoimapäätökset lisäävät - ydinvastuulain puutteellisuuksien takia - julkisen talouden veronmaksajien taakkaa merkittävästi.
     Merkittävyyttä näille havainnoille antaa pitkään elvytykseen uskovan talousnobelisti Paul Krugmanin kesäkuun lopussa 2010 julkistama kannanotto, jonka mukaan maapallo on sykäyksittäin menossa kohti kolmatta suurta lamakautta.
     Krugmanin arviointi perustuu makrotalouden lainalaisuuksiin. Jos niihin yhdistetään toisaalta maapallon väestön nopea runsastuminen ja toisaalta uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyminen ja vaikeudet siirtyä uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön, saattavat tulevat ongelmat olla vieläkin suuremmat.
     Nobelisti Krugman toimii Yhdysvalloissa ja julkaisee kolumnejaan The New York Times -lehdessä. Obaman hallinnon voimakkaista elvytystoimista huolimatta työttömyysluvut olivat kesäkuussa 2010 nousussa ja talouden muut indikaattorit kielivät talouskasvun vaimenemisesta.
     Entäs sitten täällä kotimaassa, jossa tehdään valtiovarainministerin mukaan ”fantastisia” ja ”mahtavia” päätöksiä. Tilastokeskuksen kesäkuussa 2010 toteuttama haastattelututkimus osoittaa, että toistuva puhuminen Kreikan rahoituskriisistä vaikutti välittömästi mielipiteisiin ja henkilökohtaisiin odotuksiin.
      Poliittinen muisti on kuitenkin lyhyt. Kun Kreikka -uutiset häipyivät otsikoista eduskunnan tehtyä omat tukipäätöksensä, myös päätösten kielteiset vaikutukset omaan, jopa sukulaisten talouteen häipyivät saman tien. Medialla ja aivan erityisesti lehdistöllä on valtava vastuu, jottei valheellisia mielikuvia omasta taloudellisesta ja muusta turvallisuudesta pääsisi muodostumaan.
     Tämän pitäisi olla valtiovarainministeri Kataisen tiedossa. Nyt kun harmaantalouden vuosiarvoksi maamme kansantaloudessa on paljastunut 12 miljardia euroa, sanat fantastinen ja mahtava pitäisi säästää siihen vaiheeseen kun harmaatalous ja talousrikollisuus on saatu kitkettyä yhteiskunnastamme sitä rapauttamasta.
                                                                                      
Erkki Pulliainen
kansanedustaja (vihr) 

 Takaisin