Forum24   31.08.10

MERILOHENPYYNTI PYSÄYTETTÄVÄ LAJIN SUOJELEMISEKSI

Merilohirintamalta kuuluu pelkkää kurjuutta! Näin voidaan luonnehtia kuluneena intiaanikesänä kuultuja tätä jaloa kalaa koskevia uutisia.
      Merilohiyksilön tarina on huikea näyte luonnon tarkoituksenmukaisuudesta ja sen tarjoamista moninaisista mahdollisuuksista rakentaa toimivia kokonaisuuksia. Mätimunasta se kehittyy poikaseksi vaikkapa Enontekiön Lätäsenon kosken soraikossa, vaelluskuntoisena se laskee Tornionjoen kosket ja saapuu Perämeren suolaisempaan murtoveteen. Sitten edessä on tuhansien kilometrien syönnösvaelluskeikka läpi Pohjanlahden aina Itämeren eteläosiin saakka ja kasvuvuosien jälkeen paluu synnyinjokeen lisääntymään.
      Mitä suurempi mätimuna, sitä elinvoimaisempi poikanen siitä voi kehittyä. Kun ihminen liittyy hyödyntäjänä merilohen elämänkiertoon, hänen etunsa olisi säästää suurikokoiset naaraslohet jatkamaan sukua. Tämän mieltäminen viisaaksi ja oikeaksi on vaikea tehtävä. Ihmisluontoon kuuluu myös kilpailu. Yhteisen edun saavuttamiseksi pyhää kilpailuoikeutta on jouduttu niukkuuden synnyttämästä välttämättömyyden pakosta rajoittamaan. Olennaista on, ovatko pyyntiä rajoittavat toimet riittävän tehokkaita ja kattavia.
       Akateemikko Kustaa Vilkuna kuvasi vuonna 1974 ilmestyneessä ”Lohi” -kirjassaan sitä, kuinka Perämereen laskevien jokien varsilla asukkaat taistelivat keskenään merilohisaaliista. Osapuolet olivat kestovierailijoita käräjäkivillä. Niukkuutta oli silloinkin työlästä jakaa.
      Kaikista jakoriidoista huolimatta merilohi säilyi lajina Kustaa Vilkunan kuvaamien ajanjaksojen läpi. Sitten keksittiin edistyksen nimissä sulkea padoilla lohien jokiväylät. Perämerellä jäätiin Ruotsin ja Suomen harvojen vapaana virtaavien jokien poikastuotannon ja tuomioistuinten myöhemmin päättämien velvoiteistutusten varaan. Nyt tiedämme, että jälkimmäinen menettely ei toimi. Voimayhtiöt eivät tässäkään ole pelanneet reilua peliä. Tuorein havainto on, että smoltit istutetaan jokiin liian varhain, jo huhtikuun puolivälissä. Kukaan tai mikään ei näytä enää valvovan laillisuuden ja mielekkyyden toteutumista.
      Suomi siirtyi osaksi Euroopan yhteisön yhteistä kalastuspolitiikkaa 1.1.1995. Integraation ihailijoille tämä oli suuri päivä. Kiusallista on, että tämä Euroopan unioniksi nyt kutsuttu yhteisö on osoittautunut kalastuksen mitoituksessa impotentiksi instituutioksi. Komissio saattaa asettaa pyyntikiintiöitä, joiden mukainen saalismäärä merkitsisi ko. lajin koko aikuiskannan tuhoutumista. Nyt jo monet valtamerten tonnikalakannat ovat tuhoutuneet. Valitettavasti näin olisi voinut käydä Itämeren merilohikannallekin.
      Oli melkoinen onnenkantamoinen, että ajoverkkokalastus saatiin Itämerellä lopetettua 1.1.2008 lukien. Kohtalokasta kuitenkin on, että erityisesti puolalaiset ryhtyivät välittömästi tehostamaan kaikki pyytävää ajosiimakalastustaan. Vanhojen tapojensa mukaisesti he myyvät osan merilohisaaliista toreilla taimenena, jolloin kalastustilastoista tulee viihdekirjallisuutta. Ei ole kauaa siitä, kun puolalaiset roistoilivat turskanpyynnissä. Tuomio ei johtanut tapojen parantamiseen.
       Suomi on juuri sitoutunut tiukan paikan tullen maksamaan muiden euromaiden velkoja. Nyt maallamme pitää olla kanttia laittaa komissio järjestykseen merilohenpyyntiasioissa. Pyynnin välitön keskeytyspäätös on enemmän kuin paikallaan.

Erkki Pulliainen
kansanedustaja (vihr)

 Takaisin