Vihreäliitto www-sivut
Picture

SUOMEN ITSENÄISYYSSEURA ry
Puheenjohtaja kansanedustaja Erkki Pulliainen*
Kannanotto 2.6.2005 klo 05.00

EUROOPAN YHDYSVALLAT -HANKE ON TUOMITTU EPÄONNISTUMAAN

Ranskassa EU:n perustuslakikansanäänestyksessä antoi äänensä 70 % ja Hollannissa 63 % äänioikeutetuista. Edellisessä sille sanoi EI 54,9 % ja jälkimmäisessä peräti 61,6 % kantansa ilmaisseista. Tulos osoittaa kiistattomasti, etteivät näiden maiden kansalaiset halua luovuttaa itseltään pois mahdollisuutta heittää kelvottomat johtajat pois vallasta, kun siihen tarvetta ilmenee.  Syvästi valitettavaa mutta samalla kuvaavaa on, että EU:n jäsenmaiden valtiojohtajat puhuvat tällaisessa tilanteessa julkisesti toisilleen, ei omille kansalaisilleen. Pääministeri Matti Vanhanen ei ole poikennut tässäkään tästä joukosta edukseen. EU:n on syytä ottaa reipas aikalisä sekä laajentumisessaan että rakenteellisessa syventymisessään. Eurooppa ei ole kypsä muuntumaan Euroopan Yhdysvalloiksi. Se ei toteutunut 1940-luvulla vaikka mm. Winston Churchill sitä ajoi. Se ei tule myöskään nyt onnistumaan.

* Erkki Pulliainen oli vuonna 1994 Suomen 14 EU-kriittisen järjestön yhteisen valtuuskunnan pj.

 Alkusivu
 Kannanotto
 Biopolttolakialoite
 Työpankkialoite
 Metsästysrikosaloite
 Uusin kirja
 Elisa-lakialoite
 Valtiopäivätoimet
 Puheet 2005
 Kirjoitukset 2006
 Kirjoitukset 2005
 Lehtikuvia
 Energiaohjelma
 Bioenergia
 Aloitteet
   Huomionosoituksia
 Oulun Teesit
 Tietoja minusta
 Eduskunta
 Kirjat
 Toiminta
 Viestisi

Eduskuntasivuni

www.ochre.fi

Sähköposti eduskuntaan

Sähköposti Oulun Yliopistoon